1. yle.fi
  2. Uutiset

Karhuja saa metsästää viime syksyä enemmän poronhoitoalueella

Karhunmetsästyskiintiöitä lisättiin myös muualla Suomessa suuren karhukannan ja niiden aiheuttamien vahinkojen vuoksi.

Karhunmetsästys
Kaadettu karhu mättään päällä.
Poronhoitoalueella kannanhoidollinen karhukiintiö kasvaa 95 yksilöön viime metsästysvuoden 85:stä. Itäisellä poronhoitoalueella saa kaataa 75 karhua ja läntisellä 20.

Karhun metsästyskiintiötä on päätetty kasvattaa viime vuodesta. Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaan tulevalla metsästyskaudella voidaan kaataa 384 karhua. Kannanhoidollisessa metsästyskiintiössä on 71 karhua enemmän kuin viime vuonna.

Poronhoitoalueella kannanhoidollinen karhukiintiö kasvaa 95 yksilöön viime metsästysvuoden 85 karhusta. Itäisellä poronhoitoalueella saa kaataa 75 karhua ja läntisellä 20.

Viime metsästyskaudella kaadettiin itäisellä poronhoitoalueella 70 karhua ja läntisellä 16. Läntisellä poronhoitoalueella kaatui yksi karhu yli kiintiön, koska kaksi viimeistä kaatoa tapahtuivat lähes samanaikaisesti.

Karhun aiheuttamista vahingoista suurin osa aiheutuu porotaloudelle. Karhun tappamia poroja ilmoitettiin löydetyksi viime vuonna 658, kun edellisen vuoden luku oli 801. Vuonna 2019 ilmoitettu määrä vastaa laskennallisesti noin 1 ,1 miljoonan euron korvaussummaa.

Arvio: karhuja yli 2 000

Poronhoitoalueen ulkopuolella kiintiöksi vahvistettiin 289 karhua, mikä on 61 yksilöä enemmän kuin vuotta aiemmin.

Metsästyskiintiön kasvattamisella pyritään taittamaan kannan kasvu. Karhunkaatolupia on myönnetty aiempaa enemmän kolmen viime vuoden aikana.

Luonnonvarakeskus arvioi, että Suomessa oli noin 2 300 – 2 500 karhua ennen viime metsästysvuoden alkua. Tämän vuoden arvio ei ole vielä valmistunut.

Lue lisää

Karhunmetsästys loppui poronhoitoalueella (2019)

Karhunmetsästys alkoi – poronhoitoalueella ensimmäinen kaato jo aamupäivällä (2019)

Karhunpyynti päättymässä itäisellä poronhoitoalueella (2018)

Poronhoitoalueella kymmenen karhunkaatolupaa viime vuotta enemmän (2018)

Läntisen poronhoitoalueen kiintiökarhuista kaadettiin vain kolmasosa (2017)

Itäisen poronhoitoalueen kiintiön karhut on nyt kaadettu (2017)

Lue seuraavaksi