Kaupunki vaatii selvitystä Oulun torihotellin tilanteesta – työmaa seissyt jo kuukausia pysähdyksissä

Kiinteistö oy Oulun Torihotellin tulee selvittää rakentamisaikataulu, nimetä vastuulliset henkilöt ja ennen kaikkea lisätä tiedotusta.

hotellit
Matti Matinheikki seisoo kahvilassa ja katsoo kameraan
Yhdyskuntajohtaja Matti Matinheikki odottaa torihotellin vastausta 3.8.2020 mennessä. Marko Väänänen / Yle

Kaupunki on lähestynyt hotellia rakentavaa yhtiötä virallisella selvityspyynnöllä. Vuosia vireillä olleen torihotellin rakennustyöt päättyivät maaliskuun lopulla, kun kellaritilat valmistuivat. Sen jälkeen työmaa on ollut pysähdyksissä.

Oulun yhdyskuntajohtaja Matti Matinheikki odottaa vastausta elokuun kolmanteen päivään mennessä.

– Hanke saa nyt kertoa miten he aikovat toimia, mitkä ovat aikataulut ja miten he tulevat parantamaan tiedottamista. Tämän jälkeen kaupunki arvioi mihin toimiin sitten ryhdytään, kertoo Matinheikki.

Yhtiö lupasi kertoa tietoja hankkeen etenemisestä jo aiemmin. Tietoa ei ole kuitenkaan kuulunut. Nyt kaupunki odottaa viralliseen kirjeeseen virallista vastausta.

– Haluamme tietää rakentamisen aloittamisesta, aikataulusta ja milloin se on valmis. Lisäksi kaipaamme tietoa pääsuunnittelijasta ja vastaavasta työnjohtajasta sekä rakennuslupiin liittyvistä selvityksistä ja täydennyksistä, kertoo Matinheikki.

Torihotelli sai rakennusluvan vuonna 2015. Hanke on jo joutunut maksamaan Oulun kaupungille 150 000 euron sanktiomaksun. Tämän lisäksi kaupungilla on hallussaan 800 000 euron pantti, joka laukeaa, jos hanke ei ole valmis vuoden 2020 loppuun mennessä.

– Pantti jää kaupungille, koska hotelli ei valmistu vuoden loppuun mennessä, päättää Matinheikki.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun)