Hurjannäköistä menoa – Axel Laine kavereineen joutui tuuliajolle kovassa merenkäynnissä: "Aallot heittelivät alusta puolelta toiselle"

Merivartiosto hinasi tuuliajolle joutuneen purjeveneen turvaan.

tuuli
Aallot iskevät Märketin rantakallioon
Eilisillalla alkaneet kovat tuulet ovat aiheuttaneet harmia Etelä-Suomen veneilijöille. Tiina Cavén / Yle

Eilisiltana alkanut kova tuuli on aiheuttanut Uudellamaalla päänvaivaa ja vaaratilanteita niin maalla kuin merelläkin.

Kahden ystävänsä kanssa purjehtimassa ollut espoolainen Axel Laine joutui todistamaan rajuilmojen voimaa hyvin kouriintuntuvasti.

Koko kolmikko on Laineen mukaan "aika kokeneita" purjehtijoita.

Kaksi purjehtijaa aluksen etuosassa huput päässä.
Axel Laine ja Hannu Kario joutuivat purjehdusreissullaan tositoimiin.Axel Laine

– Olemme olleet kolmen kaverin kanssa purjehtimassa koko viikon. Eilen illalla kello 11 aikoihin olimme palaamassa Hangosta Espoon Nuottaniemeen kovassa tuulessa, 18-vuotias Laine kertoo.

– Yhtäkkiä Porkkalan selällä ohjautuvuus katosi, laiva ei totellut. Katsoimme veneen takaosaan ja peräsinlapa kellui vedessä perässämme.

Merivartiosto hinaa laivaa aallokossa.
Merivartiosto hinasi Alexin seurueen purjeveneen Inkoon kalasatamaan. Aallot heittelivät alusta puolelta toiselle hinauksen aikana.Axel Laine

Laineen ja hänen ystäviensä onneksi perälavan irrotessa vene oli kaukana rannasta. Muuten he olisivat voineet ajautua rantakivikkoon.

– Soitimme merivartioston, joka saapui puolen tunnin päästä hinaamaan. Kyllä siinä hitusen ahdisti, kun odottelimme hinaajia ilman minkäänlaista kontrollia alukseen, Laine kertoo.

Merivartiosto hinasi Laineen ystävineen Inkoon kalasatamaan.

– Hinaus oli melkoista kyytiä. Aallot heittelivät alusta puolelta toiselle, Laine kertoo.

– Katsoimme jälkeenpäin, että tuulta oli ollut 15–20 metriä sekunnissa. Aallot olivat 2–2,5 metriä korkeita.

Kova tuuli on aiheuttanut muutakin merivartiostolle muutakin tehtävää. Veneitä on päässyt irralleen useampia.

Myös Varsinais-Suomessa kova tuuli haittaa veneilijöitä. Meripelastusjohtaja Petri Kippola suosittelee merenkävijöitä seuraamaan tarkasti säätiedottamista, jottei rajuilma pääse yllättämään.

Parhaillaan Etelä-Suomessa liikkuu voimakas matalapaine, joka on tuonut maahan sateita ja jopa vaarallisen voimakkaita tuulia. Kovin puhuri hellittää vasta tänään illalla, mutta tuulen rippeitä jää huomisellekin.

Juttua korjattu 6.7 kello 16:20 Haastateltavan nimi korjattu Niemestä Laineeksi.

Korjattu 7.7.2020 kello 16.22: Muutettu jutussa laiva veneeksi.

Lue myös:

Sää pysyttelee sitkeästi sateisena ja viileänä – helteestä on turha haaveilla