Ravintoloissa riittää ruokailijoita liiaksikin asti: rajoitusten takia asiakkaita on jouduttu käännyttämään pois

Viikonloppuillat ja isot ryhmät aiheuttavat päänvaivaa ravintolayrittäjille.

ravintolat
Lounaspöytä.
Ravintolat saivat avata ovensa kesäkuun alussa, mutta asiakkaita saa olla tavallista vähemmän. Kuvituskuva.Petri Lassheikki / Yle

Ravintoloissa on riittänyt asiakkaita kesällä, melkein liiankin kanssa.

Ravintoloiden sisätiloissa saa tällä hetkellä olla käytössä 75 prosenttia suurimmasta sallitusta asiakasmäärästä. Samalla ravintoloissa on ollut vilkasta, kun ihmiset ovat päässeet ulos syömään pitkän tauon jälkeen kesäkuun alussa.

Monissa Kuopion ja Joensuun ravintoloissa tilanne on johtanut siihen, että ravintolassa ei usein ole tilaa kaikille halukkaille.

Viikonloppuisin joutuu jonottamaan

Osuuskauppa Peeässästä ja Pohjois-Karjalan osuuskaupasta kerrotaan, että ravintoloissa on ollut täyttä ja kaikki asiakkaat eivät ole mahtuneet aina sisään.

Myös joensuulaisessa ravintola Deli Chinassa on jouduttu kiireisimpinä aikoina käännyttämään asiakkaita pois, kertoo Deli Chinan yrittäjä Tiina Turunen.

– Se on kyllä ikävä juttu, varsinkin meille, koska olemme tosi pieni paikka. Meillä on alle 30 asiakaspaikkaa, ja siitä vähennetään neljäsosa, niin ei saliin kovin paljon ihmisiä mahdu.

Etenkin viikonloppuiltaisin asiakaspaikat eivät tahdo riittää.

– Silloin joutuu miettimään, onko tilaa, kun on tulossa isompia ryhmiä, Turunen kertoo.

Kuopiossa muun muassa Isä Camillo- ja Musta lammas -ravintoloissa on jouduttu käännyttämään asiakkaita pois, kertoo Ravintolamestareiden toimitusjohtaja Eeva Mertanen.

– Viikonloppuisin kello seitsemän aikaan on ollut haasteita. Kannattaa ehkä kesäaikaan tulla ravintolaan joskus muulloin kuin seitsemältä, ja tehdä pöytävaraus.

Ravintoloiden asiakasmäärärajoitukset poistuvat 13. heinäkuuta.

Lue lisää:

Neljä ravintolaa avasi Kuopion torille ruoka- ja anniskeluterassit

Yli 500 hengen yleisötapahtumat nyt sallittuja ulkona, mutta kolmella ehdolla – lue, mitkä koronasta johtuvat rajoitukset ja suositukset yhä voimassa

Koronasta kärsineiden yritysten kustannuksia aletaan viimein korvata – Yrittäjä kiittää ja kuittaa: "Myöhässä oleva ensiapupakkaus"