Suosittu Senaatintorin jättiterassi kävi pieneksi jo ensimmäisellä viikolla – Erja Strahl: "Ehkä vähän ylihinnoiteltu, mutta toki sitä mielellään pienille yrittäjille maksaa"

Ainutlaatuisen jättiterassin suosio yllätti, sillä annoksia ja juomia myyty välillä loppuun ja vapaana on ajoittain ollut vain seisomapaikkoja.

Senaatintori
Millainen meininki on Senaatintorin jättiterassilla?
Millainen meininki on Senaatintorin jättiterassilla?

Helteet kaikkosivat, mutta silti Senaatintorin upouusi jättiterassi on osoittautunut huippusuosituksi ensimmäisen viikon aikana. Tuomiokirkon edustalla sijaitsevan terassin on löytänyt parhaimpina päivinä arviolta 7 000 ruoasta ja juomasta nautiskelijaa.

Erja Strahl piipahti torille Espoosta ja kehui tunnelmaa hyväksi. Hänen mielestään pöydätkin on aseteltu riittävän väljästi, jotta turvavälit on mahdollista säilyttää.

– Täällä on ihan mukava fiilis. Ihan kohtuuhintainen tai ehkä vähän ylihinnoiteltu, mutta toki sitä mielellään pienille yrittäjille maksaa.

Terassi on saanut viikon aikana asiakkailta kehuja muun muassa viihtyvyydestä, mutta moitteita istumapaikkojen vähyydestä ja tuotteiden korkeista hinnoista. Esimerkiksi viinilasillinen torilla maksaa noin seitsemästä viiteentoista euroon. Tuopin olutta saa kuudella ja puolella eurolla.

Helsinkiläiset Eemil ja Mimmi Rauma nauttivat aamiaisen aurinkoisella torilla.

– Maanantaina alkoi loma ja aurinko paistaa eli hyvillä fiiliksillä mennään, Emil Rauma iloitsi.

Seppo Asikainen puolestaan tuli vaimoineen Senaatintorille tapaamaan pojanpoikaansa.

– Ei olla nähty puoleen vuoteen. On todella kiva olla raittiissa ulkoilmassa.

Sara Nissinen toivoo, että poikkeustilannetta varten rakennetusta terassista tulisi pysyvä käytäntö kesäisin.

– Mielellään, koska ainakin itse haluaisin tulla uudestaan. Tämä on kiva paikka.

Laajennuksen jälkeen terassilla on yli 800 asiakaspaikkaa

Ainutlaatuinen terassikokeilu avautui keskiviikkona heinäkuun ensimmäisenä päivänä. Se on auki elokuun loppuun asti.

Jättiterassin asiakaspaikkoja lisätään tulevina viikkoina. Uusia asiakaspaikkoja on tulossa 350, jonka jälkeen terassilla on kaikkiaan 830 asiakaspaikkaa.

Torikortteleiden kauppapaikkajohtaja Peggy Bauer kertoo, että ihmiset ovat viihtyneet terassilla varjojen alla jopa pienessä sateessa.

– Samppanjat ovat loppuneet pariin otteeseen, samoin viinit ja asiakkailta on tullut tosi hyvää palautetta siitä, että Helsingin keskustassa on nyt tällainen kohde, jossa nauttia ruokaa ja juomaa kauniissa ympäristössä, Bauer kertoo.

Pahimmilla keleillä väki on siirtynyt terassilta lähialueen ravintoloihin ja muihin sisätiloihin. Bauerin mukaan tämä on ollut tarkoituskin, sillä yksi tavoite on ollut saada ihmisiä ylipäätään tulemaan Helsingin keskustaan.

Moni on ehtinyt toivoa terassista jokavuotista perinnettä, mutta Bauer sanoo jatkon olevan tässä vaiheessa auki.

– Ensi vuotta ei ole vielä harkittu. Nyt kerätään oppia ja katsotaan rauhassa. Lähtökohtana on kuitenkin ollut, että tämä on poikkeusajan poikkeusjärjestely.

Lue myös:

Tässä on mies, jonka ansiosta syöt rauhassa Senaatintorin jättiterassilla: lokkiasiantuntija Petri Metsälä ja työryhmä pingottavat lähes 15 kilometriä kalasiimaa torin ylle