1. yle.fi
  2. Uutiset

Petäjäveden kunnanjohtaja Eero Vainio kaksoislaskutti matkoja – kertoi asiasta itse: "Tuskanhiki virtasi omia virheitä löytäessä"

Vainion mukaan kaksoislaskutusta on selvinnyt tältä ja viime vuodelta 250 euron edestä.

Laskutusvirheet
Eero Vainio aloitti Petäjäveden kunnanjohtajana elokuussa 2016.
Eero Vainio on työskennellyt Petäjäveden kunnanjohtajana elokuusta 2016. Arkistokuva.Jenny Huttunen / Yle

Petäjäveden kunnanjohtaja Eero Vainio kertoo Facebookissa (siirryt toiseen palveluun) tehneensä matkalaskuja tuplana. Vainion mukaan kyseessä oli hänen oma huolimattomuusvirheensä.

Vainio kertoo matkalaskuselvittelyn lähteneen liikkeelle, kun kunnanhallituksen puheenjohtaja Hanna Hautamäki (kesk.) jätti hyväksymättä kaksi hänen matkalaskuaan niiden virheiden vuoksi.

Hautamäki huomautti virheistä Vainiolle.

– Totesin heti silloin itsekin, että kappas, olen tehnyt virheen näissä. Siksi halusin selvittää myös aiemmat laskut, että onko niissäkin ehkä virheitä, Vainio kertoo Ylelle.

Vainio kävi läpi tämän ja viime vuoden matka- ja luottokorttilaskut sekä ajopäiväkirjat läpi yhdessä hallintojohtajan kanssa.

Vääriä laskutuksia löytyi noin 70 laskun joukosta alustavasti kaikkiaan kuusi. "Tuskanhiki virtasi omia virheitä löytäessä", Vainio kirjoittaa Facebookissa.

Vainion mukaan hänelle on maksettu virheellisten laskujen perusteella matkakorvauksia noin 250 euroa liikaa.

– Ei tässä voi omia virheitään muurahaiskeon taakse piiloon mennä. Nostan käden pystyyn virheen merkiksi, ja maksan kaiken sentilleen takaisin. Haluan, että myös aiempien vuosien eri järjestelmässä olevat laskut tarkistetaan, Vainio sanoo.

Vainion mukaan hänellä on ollut tapana tehdä matkalaskuja yhdellä kertaa pidemmältä ajalta, mikä on kasvattanut virheiden mahdollisuutta. Tarkistusvaiheessa taas matkalaskut ohjautuvat kunnanhallituksen puheenjohtajalle ja luottokorttilaskut hallintojohtajalle.

– Niiden pitäisi kulkea yhden henkilön kautta, ja olen tällaista järjestelmää jo esittänyt, sanoo Vainio.

Vainion matkalaskuista kertoo myös Petäjävesi-lehti (siirryt toiseen palveluun).

Lue lisää:

Harkinnassa tutkintapyyntö poliisille ja jopa irtisanominen – näin kommentoi kunnanhallituksen puheenjohtaja Petäjäveden matkalaskusoppaa

Lue seuraavaksi