Suomessa pesii uusi lintulaji – tulipäähippiäinen asettui Poriin ja Helsinkiin

Tulipäähippiäisen ensipesintää on odotettu Suomessa jo vuosia.

linnut
Tulipäähippiäinen oksalla
Tulipäähippiäisten pesiä voi löytyä Suomesta enemmänkin.Antti J. Lind

Suomen pesimälinnustoon on liittynyt tänä kesänä uusi laji. BirdLifen mukaan tulipäähippiäisen pesintä on onnistunut Porissa ja Helsingissä. Porissa poikasia on havaittu kolme, Helsingissä seitsemän. Molemmat todetut pesinnät ovat taajamissa, vilkkaasti liikennöityjen kulkuväylien varrella.

Tulipäähippiäisen havaitseminen on vaikeaa, sillä sen laulu ei kuulu kauas. Birdlife pitää ilmeisenä, että pesintöjä on Suomessa paljon enemmän kuin havainnot kertovat.

Helsingissä nähtiin jo kolme vuotta sitten poikasia ruokkiva tulipäähippiäinen, mutta silloin poikaset kuuluivat tavalliselle hippiäiselle.

Tulipäähippiäinen muistuttaa tavallista hippiäistä, mutta eroaa siitä lähinnä räikeiden pään kuvioiden puolesta.

Tulipäähippiäinen havaittiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1968. Ensimmäisinä vuosikymmeninä lajia nähtiin Suomessa harvoin. 2000-luvulla havainnot alkoivat olla vuosittaisia ja viime vuonna Suomessa nähtiin jo 18 yksilöä.