1. yle.fi
  2. Uutiset

Mansikan hinta luo mielikuvan satomääristä – hintaan vaikuttavat myös laatu ja tuotantokustannukset

Marjatilat hakevat tasaista satokautta viljlemällä useita eri lajikkeita.

mansikka
Mansikkaa tulee niukemmin. Laatu on silti kohdillaan.
Mansikkaa tulee niukemmin. Laatu on silti kohdillaan.

Mansikan pääsato kypsyy vauhdilla marjan pääviljelyalueella Itä-Suomessa. Alueen eteläosassa pääsatokausi on parhaimmillaan ja pohjoisosassa huippu on parin viikon sisällä. Mansikan satokausi on kuitenkin verraten pitkä, sillä myöhäislajikkeita kypsyy pitkälle loppukesään.

Marjan laatu on viljelijöiden ja Pro Agrian mukaan hyvä, mutta määrät jäävät viime vuotta pienemmäksi. Paikalliset erot peltojen välillä voivat kuitenkin olla suuria.

– Kyllä viljelijöillä on vaikea vuosi, tiivistää Pro Agria Itä-Suomen puutarha-asiantuntija Heikki Inkeroinen.

Mikäli kesäkuun hellejakso ja heinäkuun alun epävakainen sää olisivat olleet toisinpäin, tilanne voisi olla toinen. Marjatila Argillanderin Ilkka Argillander kertoo, että hellejakso teki marjasta keskikokoa pienempää ja kosteus tuo tullessaan homevaaran.

Hinta määrän ja laadun mittarina

Joka kesäinen keskustelu mansikan hinnasta harmittaa osaa viljelijöistä. Esimerkiksi siilinjärveläisen Kasurilan Marjan Erkki Venäläinen toivoisi huomion kiinnittyvän myös laatuun ja tuotantokustannuksiin.

Kuluttajan kannalta hinnan voi nähdä vertautuvan suoraan satomäärään.

Pro Agrian Heikki Inkeroisen mielestä hinta on kuitenkin hyvä mittari myös laadussa, vaikka satomäärä ei suoraan näkyisikään hinnassa. Mansikan hankintakausi on lyhyt ja pienikin ero ostohetkellä voi tuntua merkittävältä vaikka kokovuodelle jaettuna summa olisikin marginaalinen.

– Hyvälaatuista ei kannata myydä alennuksella, Inkeroinen sanoo.

Pidempi kausi, vakaampi hinta

Kuopion Maaningalla Kallelan Marjan tilalla viljellään viittä eri mansikkalajiketta pitkin kesää. Kun ensimmäinen lajike on poimittu, on toinen jo valmiina keräykseen. Ensimmäiset on kerätty juhannuksena ja viimeiset irtoavat pellosta elokuun lopussa.

– Marjan laatu ei huonone vaikka satokausi on pitkä, kertoo Kallelan Marjan Veera Hoffrén.

Tasalaatuisena kypsyvä sato pitää myös hinnan vakaana ja marjaa riittää koko kesän ajan.

– Kun on sama hinta koko kauden, se on kaikista järkevin. Kaikki tietää hinnan ja marja liikkuu, Veera Hoffrén sanoo.

Hinnan osalta suuria muutoksia ei siis ole odotettavissa. Ja vaikka tänä vuonna sato-odotukset ovat pienemmät, menee se normaalin kausivaihtelun mukaisesti.

– Kyllä marjanviljelyn pitää olla kestävällä pohjalla, että se kestää yhden katovuoden. Niitä tulee esimerkiksi kymmenen vuoden aikana kuitenkin, sanoo Pro Agrian Heikki Inkeroinen.

Lue myös:

Suonenjoella poimitaan jo "yhden kosketuksen marjaa" – avomaan mansikka kypsyy juhannuksen jälkeen

Mansikkatiloilla on puutetta pölyttäjistä Pohjois-Savossa

Lue seuraavaksi