Saksan liittokansleri Angela Merkel: Koronapandemia mittaa populismin rajoja

Euroopan mahtivaltion johtaja haluaa välttää vastakkainasetteluja, myös Kiinan kanssa.

Angela Merkel
Saksan liittokansleri Angela Merkel Brysselissä.
Kasvosuojia käytettiin myös Euroopan parlamentin istunnossa Brysselissä keskiviikkona. Liittokansleri Angela Merkelin johtaman Saksan maltillinen toiminta koronapandemian vastaisessa kamppailussa on vahvistanut Saksan asemaa Euroopassa. EPA/STEPHANIE LECOCQ

Saksan liittokanslerin Angela Merkelin viesti Brysselissä kokoontuneelle europarlamentille on selvä. Kiinan kanssa on Merkelin mukaan jatkettava poliittisista eroavuuksista huolimatta avointa vuoropuhelua.

Merkel tapaa tänään keskiviikkona Brysselissä EU-instituutioiden johtoa. Hän matkusti ensimmäistä kertaa ulkomaille sen jälkeen, kun Saksa ja muut maat sulkivat rajojaan keväällä alkaneen koronaepidemian jälkeen.

Keskustelujen pääaihe on Euroopan talouden nostaminen viruksen aiheuttamasta taantumasta. Merkel keskustelee muun muassa EU-komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin ja Euroopan parlamentin puhemiehen David Sassolin kanssa.

Merkelin viesti EU:lle on yksituumaisuuden hakeminen. Hän vetoaa jäsenmaihin yksimielisyyden löytämiseksi Saksan ja Ranskan hahmotteleman 750 miljardin euron elvytyspaketin taakse.

– Lähikuukausina toipumiseen on otettava kokonaisvaltainen lähestymistapa. Koronapandemialla on terveyteen, yhteiskuntaan ja talouteen liittyviä seurauksia, selvitti liittokansleri Merkel.

Merkel sanoo uskovansa Eurooppaan.

Ensisijaisesti Itävalta, Tanska, Ruotsi ja Hollanti vastustavat tukipakettia, jossa tukea jaettaisiin jäsenvaltioille ilman sitoumuksia ja ehtoja tukien takaisinmaksusta.

Valheelle perustuvaa populismia ei suvaita

Merkel nosti esille tosiasioita kieltävän populismin. Hän sanoi Saksan vastustavan tämänkaltaisen populismin voimistumista. Merkelin mukaan koronapandemia mittaa populismin rajoja.

Liittokansleri ei maininnut puheessaan yksittäisiä maita tai poliitikkoja, jotka faktojen kieltämistä harjoittavat.

– On osoitettava, että yhteistyö tuo EU:lle lisäarvoa. On osoitettava, että paluu nationalismiin merkitsee ei lisääntynyttä vaan vähentynyttä valvontaa.

Britannia voi mennä, uutta kumppanuutta haetaan

Merkel sanoi useita aihealueita käsitelleessä puheessan Saksan hakevan uutta kumppanuussopimusta Britannian kanssa. EU:n täytyy hänen mukaansa myös olla valmis siihen, ettei sopimusta ole saatu aikaan siirtymäkauden päättyessä ensi vuodesta alkaen.

– Neuvotteluissa saavutettu edistys on ollut ohutta. Neuvottelujen vauhdittamisesta on sovittu Britannian kanssa, Merkel sanoi.

Merkel on Brysselissä samaan aikaan, kun EU:n ja Britannian pääneuvottelijat käyvät uusinta kierrosta suhteiden järjestämisestä.

Saksa toimii EU:n puheenjohtajamaana tämän vuoden loppuun saakka.

Lue myös:

EU ja Britannia vahvistivat: Brexitin siirtymäaikaa ei jatketa

Brexit tapahtui jo, mutta kaikki asiat ovat vielä sopimatta – neljä kysymystä ja vastausta Britannian EU-eron jatkosta

Toimittajalta: Sillit ja makrillit uivat nyt syvissä vesissä – EU:n ja Britannian välisissä kauppaneuvotteluissa tarvitaan poliittinen väliintulo

Toimittajalta: Britannian ja EU:n tulevaisuusneuvottelut ovat kaatumassa – Britannian täytyy nyt päättää, haluaako se sopimuksen vai ei

Lähteet: Reuters