Ilman huoltajaa Suomeen tulleiden nuorten jälkihuollon yläikäraja nousee 25 vuoteen

Tähän saakka yläikäraja on ollut 21 vuotta.

Lapset ja nuoret
Maahanmuuttajanuoria Itäkeskuksen kauppakeskuksessa.
Laissa säädetään palveluista, joita oleskeluluvan saaneille alaikäisenä ilman huoltajaa tulleille tarjotaan. Milla Vahtila / Yle

Ilman huoltajaa Suomeen tulleiden nuorten jälkihuollon yläikäraja nousee, kertoo työ- ja elinkeinoministeriö (TEM). Heinäkuun puolivälistä lähtien oleskeluluvan saanut on tuen piirissä siihen saakka, kun hän täyttää 25 vuotta. Tällä hetkellä raja on 21 vuotta.

TEMin mukaan kotoutumislakia muutettiin, koska vastaava lastensuojelun jälkihuollon yläikäraja nousi 25 vuoteen tämän vuoden alussa.

Laissa säädetään palveluista, joita oleskeluluvan saaneille alaikäisenä ilman huoltajaa tulleille tarjotaan. Kunnat vastaavat jälkihuollon palveluiden järjestämisestä. Valtio korvaa kunnille ilman huoltajaa maassa olevien asumisesta ja tuesta aiheutuvat kustannukset.

TEM kertoo, että kotoutumislakiin tehtiin samalla muita muutoksia, joiden avulla selkeytetään nykylain kirjauksia.