1. yle.fi
  2. Uutiset

Kaksi ruotsalaista tuomittiin vankeuteen Kööpenhaminan pommi-iskusta

Iskun motiivia ei tiedetä. Syyttäjän mukaan se saattoi olla tilaustyö.

Pommit ja räjähdykset
Veroviraston vaurioitunut julkisivu
Pommi-isku runteli muun muassa veroviraston julkisivua.Olafur Steinar Gestsson / EPA

Kaksi ruotsalaismiestä on tuomittu vankilaan Kööpenhaminan verovirastoa vastaan viime vuoden elokuussa tehdystä pommi-iskusta.

Toinen sai neljän, toinen viiden vuoden vankeustuomion, kertoo muun muassa Tanskan yleisradioyhtiö DR. (siirryt toiseen palveluun) Miehet ovat iältään 23 ja 24 vuotta.

Isku aiheutti verovirastolle noin 6,2 miljoonan kruunun eli noin 830 000 euron vahingot. Yksi ihminen sai vammoja. Vahinkojen takia henkilökunta ei voinut tulla työpaikalle pariin päivään.

Nyt tuomitut miehet olivat olleet tunnin ajan Kööpenhaminassa ja ajaneet iskun jälkeen Ruotsiin. Poliisi seurasi heidän autonsa liikkeitä iskupäivänä valvontakamerakuvien ja puhelinmastotietojen avulla. Heidän autostaan löytyi jäämiä räjähteistä.

Miehet ovat myöntäneet käyneensä tuona iltana Kööpenhaminassa, mutta eivät iskua. Toisen mukaan he tulivat syömään, toinen sanoo halunneensa ostaa huumeita.

Viranomaiset eivät ole kyenneet selvittämään iskun motiivia. Syyttäjä Andreas Christensen pitää mahdollisena, että joku muu oli tilannut iskun.

Samalla viikolla Kööpenhaminassa tehtiin toinenkin pommi-isku. Sen kohde oli liikuteltava poliisipiste.

Aiheesta aiemmin:

Tanskassa poliisi tutkii Kööpenhaminassa verovirastolla tapahtunutta räjähdystä – "Kyseessä oli tahallinen teko"

Tanska ottaa Ruotsin-rajallaan käyttöön tilapäiset rajatarkastukset – syynä huoli järjestäytyneestä rikollisuudesta

Lue seuraavaksi