Soulin pormestari löytyi kuolleena – Entinen sihteeri syytti seksuaalisesta häirinnästä

Park Won-soonia pidettiin potentiaalisena presidenttiehdokkaana vuoden 2022 presidentinvaaleihin.

Etelä-Korea
Park Won-soon lähikuvassa.
Park Won-soon. Jeon Heon-Kyun / EPA

Etelä-Korean pääkaupungin Soulin pormestari Park Won-soon on kuollut. Park löydettiin kuolleena Bugakvuorelta pääkaupungin läheltä, kertoo uutistoimisto Reuters.

Poliisin edustajan Choi Ik-soon mukaan kuolemaan liittyen ei löytynyt mitään rikoksen merkkejä, mutta tarkempia tutkimuksia tullaan kuitenkin tekemään. Eteläkorealaisen uutistoimiston Yonhapin mukaan Park Won-soonin entinen sihteeri oli keskiviikkona tehnyt rikosilmoituksen, jossa hän oli syyttänyt pormestaria seksuaalisesta häirinnästä.

Choi kertoi, että Parkiin liittyen oli aloitettu tutkimukset rikosilmoituksen myötä, mutta ei kommentoinut asiaa tarkemmin.

Parkin tytär oli ilmoittanut isänsä kadonneeksi torstaina iltapäivällä saatuaan isältään viestin, joka oli "kuin testamentti". Pormestarin etsintöihin osallistui satoja poliiseja.

Park ehti toimia Soulin pormestarina vuodesta 2011 ja häntä pidettiin potentiaalisena presidenttiehdokkaana vuoden 2022 presidentinvaaleissa. Reutersin mukaan Park toimi 1990-luvulla lakimiehenä ja voitti yhden maan ensimmäisistä seksuaalisen ahdistelun oikeudenkäynneistä. Häntä pidettiin naisten oikeuksien puolestapuhujana.

– Yksittäisten sankarittarien päättäväisyys ei riitä. Tarvitsemme sosiaalista solidaarisuutta, Park sanoi kaksi vuotta sitten, kun useat naiset nousivat Etelä-Koreassa esiin #metoo-kampanjan myötä syyttämään poliittisia päättäjiä seksuaalisista hyväksikäytöistä.

Park Won-soon oli kuollessaan 64-vuotias.