Seksuaalirikoslakiin ehdotetaan uutta 12 ikävuoden rajaa – asiantuntija uskoo, että rikoksista saataisiin paremmin tuomittua

Esityksessä 12 vuoden ikäraja tulisi nykyisen 16 vuoden suojaikärajan lisäksi.

Seksuaalirikoslaki
Muuttaako raiskauslain uudistus Suomea?
Muuttaako raiskauslain uudistus Suomea?

Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn asiantuntija Otava Piha uskoo, että seksuaalirikoslakiin ehdotettu uusi 12 ikävuoden raja auttaa siinä, että lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset saadaan paremmin tuomittua.

Työryhmän esityksessä esitetään (siirryt toiseen palveluun), että kaikki alle 12-vuotiaisiin kohdistuvat sukupuoliyhteydet määriteltäisiin lapsenraiskaukseksi ja seksuaaliset teot sellaisenaan seksuaaliseksi kajoamiseksi lapseen. Eli alle 12-vuotiaan kohdalla ei arvioitaisi vapaaehtoisuutta.

– Kyllä tämän pitäisi auttaa, koska samalla on muutettu rikosnimikkeet. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö tai törkeä sellainen ei olisi olemassa, vaan kyse olisi aina lapsenraiskauksesta tai seksuaalisesta kajoamisesta. 12 vuoden ikärajan on ajateltu olevan absoluuttinen, kertoo esitystä sorvanneeseen työryhmään kuulunut Piha Ylen aamun haastattelussa.

Esityksessä 12 vuoden ikäraja tulisi siis nykyisen 16 vuoden suojaikärajan lisäksi.

– Lainsäädännössä 15-vuotias on rikosoikeudellisesti vastuussa. Tarvitaan sellainen ikäraja, että jos lapsi on sitä nuorempi, niin kyse on aina rikoksesta. Tämä 12 vuoden ikäraja olisi sellainen. Se tarkoittaa, että jos lapsi on alle 12-vuotias ja vaikka tekijä olisi päivän yli 15-vuotias, hän on rikosoikeudellisesti vastuussa siitä, että hän tekee jotakin seksuaalista sen alle 12-vuotiaan kanssa, Piha selvitti.

Laki voimaan aikaisintaan ensi keväänä

Raiskauskriisikeskus Tukinaisen päällikkö, varatuomari, Riitta Silver uskoo, että ikärajasta tullaan lausunnoissa vielä keskustelemaan. Hän myös toivoi, että ikärajan kohdalla ei tehtäisi joustoja tuomioita annettaessa.

– Ettei tulisi sellaista joustoa, mikä meillä on yleisen 16 ikävuoden suojaikärajan kanssa oikeuskäytännössä. Eli on tuomioita, joissa syyte on hylätty sen takia, että uhri oli täyttämässä esimerkiksi kolmen kuukauden päästä 16, Silver sanoo.

Silverin mukaan perusteluissa on otettava ikärajaan vielä tiukemmin kantaa, koska lain uudistamisen tavoitteena on ollut vakavampi suhtautuminen kaikkiin alaikäisiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin.

Nyt lausuntokierrokselle lähtevät ehdotukset lakimuutoksista palaavat syksyllä takaisin oikeusministeriöön varsinaisen lakiesityksen työstämistä varten.

Lain voimaan tulemista joudutaan odottamaan ainakin ensi kevääseen, sillä lakiesityksen valmistelun jälkeen edessä ovat vielä uusi lausuntokierros ja eduskuntakäsittely.

Lue myös:

Vapaaehtoisuuden puute voi johtaa tulevaisuudessa raiskaustuomioon – Henriksson: "Saamme lain, joka suojaa paremmin uhria"

Raiskauslakiuudistus ottaa uusia askeleita ja etenee lausuntokierrokselle – muistatko vielä mistä uudistuksessa on kyse?