Jani Halmeen kolumni: Puhelinmyyjät ovat kovia tyyppejä

Vaatii erittäin paljon henkistä kapasiteettia tulla työssään toistuvasti torjutuksi, kirjoittaa Jani Halme.

ammatit
Jani Halme
Laura Railamaa / Yle

Maassamme selvitellään säännöllisesti eri ammattien arvostusta. Aiheesta on kiinnostunut etenkin Suomen Kuvalehti, jonka tutkimuksessa eri ammatteja on laitettu arvojärjestykseen (siirryt toiseen palveluun) jo lähes kolmen vuosikymmenen ajan. Kärjessä ovat vuodesta toiseen terveydenhuollon ammattilaiset. Kansakunta arvostaa etenkin kirurgeja ja kätilöitä. Mutta mitä on listan hännillä? Myyjiä ja tarkastajia.

Tein takavuosina pienen ihmiskokeen, jossa työskentelin viikon verran viidessä kaikkein inhotuimmassa ammatissa. Maanantain työskentelin metrossa lipuntarkastajana, tiistaina olin pysäköinninvalvojana Helsingin kantakaupungissa. Keskiviikko meni televisiolupatarkastajana Vihdin Nummelassa, torstaina myin ovelta ovelle joulukransseja ja perjantain vietin puhelinmyyjänä. Alkuviikon tarkastushommat olivat aitoja virkamiestehtäviä ja niissä työskentelin osana virallisia tiimejä. Sain pukeutua univormuunkin, vaikka varsinaisesti olin hommissa toimittajan ominaisuudessa.

En ole erityisen herkkänahkainen tai -sieluinen, mutta ihmisten ilkeys ja jatkuva torjunta olivat liikaa.

Olin ennakkoon varma, että helpointa tulisi olemaan puhelinmyynti. Kyllähän puhelias karjalainen nyt lehtitilaukset liikkeelle saa. Toisin kävi. Puhelinmyynti oli ainoa tehtävä, jonka ääressä itkin. Kelpo koulutuksesta ja hyvästä tuotteesta huolimatta en saanut kaupaksi aviisin aviisia. En ole erityisen herkkänahkainen tai -sieluinen, mutta ihmisten ilkeys ja jatkuva torjunta olivat liikaa.

Jo tuon vähäisen kokemuksen perusteella arvostan lähes kaikkia puhelinmyyjiä erittäin korkealle. Raja menee siinä, että petkutukseen perustuvia tuotteita, kuten kelvottomia sähkösopimuksia, ei saa kaupitella. Oikeustoimikelvottomille vanhuksille, eikä muille puolustuskyvyttömille ihmisille vastaavasti ei saa myydä yhtään mitään. Jos teet niin, olet sekä kelmi että konna ja suosittelen välittömästi hakemaan ammattiapua. Mutta muut ovat kovia tyyppejä. Puhelinmyynti itsessään kun ei ole paha asia. Se on kunniakas myyntityö, joka lisää tuotteiden ja palveluiden kysyntää, kauppaa ja vaihdantaa. Tämä luo työpaikkoja, kasvua, hyvinvointia ja varallisuutta koko yhteiskuntaan.

Erityistä ammatillista rohkeutta vaatii tulla torjutuksi kasvokkain.

Vaatii erittäin paljon henkistä kapasiteettia tulla työssään toistuvasti torjutuksi. Väitän, että torjutuksi tulemisen tunne on yksi ihmisen elämän voimakkaimpia tunteita. Uskomatonta, että niin moni kykenee siihen työkseen.

Erityistä ammatillista rohkeutta vaatii tulla torjutuksi kasvokkain. Tätä joutuvat kokemaan kauppakeskusten liepeillä kohtaamismarkkinointia tekevät ihmiset, feissarit. Kukaan isompien kaupunkien keskustan kaduilla käyskennellyt ei ole voinut välttyä tuolta Itävallan Greenpeacen kehittämältä varainhankintamuodolta. Siinä nuoret aktivistit myyvät mahdollisuutta lähteä kuukausilahjoittajaksi yleishyödyllisille järjestöille. Tarjolla on niin ihmisten, luonnon kuin eläinten oikeuksien puolustamista.

Teleoperaattorit vastaavasti maksavat kauppakeskuksille, jotta saavat niiden käytäville myyjänsä edistämään omien tuotteidensa menekkiä. Verrattain uusi myyntitapa herättänyt niin paljon tunteita, että eräs nimeltään epäsopivaksi muuttunut hippa-tyyppinen pihaleikki on saanut sen pohjalta uuden nimen. ”Kuka pelkää Telian miestä?”-pelissä juostaan karkuun nuuskapurkki taskussa mainoskynää pyörittelevää komeaa nuorukaista, joka kyselee muilta pelaajilta ”Onko liittymäasiat kunnossa?”

Myynnin ammattilaisista kaikkein suurinta rohkeutta osoittavat ne eri vähemmistöihin kuuluvat ihmiset, jotka kaupittelevat kauppojen kulmilla ja kävelykaduilla Iso numero -julkaisua. Kyseessä on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehden myyjät saavat jokaisesta lehdestä viisi euroa. En voi edes kuvitella, kuinka monta kertaa heidät torjutaan yhtä tienattua viitosta kohden. Moni saa puuronsa helpommalla.

Vaikka miten kovasti kunnioitan myyjiä, en minäkään aina pidä heidän tyylistään tai ajoituksestaan. Aivan siinä missä muutkin suomalaiset, myös minä olen ärsyyntynyt huonoon aikaan tulleesta myyntipuhelusta, vältellyt Iso numero -kauppiaan anovaa katsetta ja esittänyt puhuvani puhelimeen, kun feissari kysyy kiinnostavatko ihmisoikeudet.

Silti yritän kykyjeni mukaan ajatella, että ihan tavallinen tallaaja siinä vaan on elantoaan ansaitsemassa. Ei niin uutteralle ihmiselle tarvitse sentään ilkeä olla. Riittää, kun tekee päätöksen, että ostaako vai eikö osta. Jos sen jälkeenkin on vielä voimia jäljellä, voi loppuun lisätä vaikka sanan ”Kiitos”.

Jani Halme

Kirjoittaja on parikkalais-punavuorelainen luova johtaja, joka kokee kahdessa paikassa asumisen tuovan elämään runsaita henkisiä etuisuuksia.

Kolumnista voi keskustella 1.8. klo 23.00 asti.

Lue myös:

Jani Halmeen kolumni: Olen pelokas asiakas ja se ärsyttää

Jani Halmeen kolumni: Tyytymätön ihminen on erittäin hyvä asiakas

Jani Halmeen kolumni: Sisar hento valkoinen-sanonnan voi huoletta haudata, nyt on hurjien hoitajien vuoro