Auli Viitalan kolumni: Maksettua rakkautta

Saako rahalla rakkautta? Miten luokka-asema näkyy nettideittailussa, pohtii Auli Viitala, syrjäytynyt mutta rakastunut.

köyhyys
Kolumnisti Auli Viitala
Eleni Paspatis / Yle

“Kun köyhyys astuu ovesta sisään, rakkaus karkaa ikkunasta ulos”, sanoi vanha kansa. Ajatteleekohan nyky-Suomessa kukaan enää niin? Ainakaan kukaan ei tunnustaisi. Romanttinen rakkaus on kovassa kurssissa, kun taas raha on salarakas.

Olen kirjoitellut kaikenlaista poliittisesti kiistanalaista, mutta kaikkein eniten kritiikkiä olen saanut yksittäisestä lauseesta: “Rahalla saa rakkautta (siirryt toiseen palveluun).” Virallinen totuus on toinen: “Tärkeimpiä asioita ei saa rahalla.”

Älkää ymmärtäkö väärin; en ole nihilisti. Arvot, joita yritän elämässäni edistää, ovat rakkaus, totuus ja vapaus; suurin niistä on rakkaus (siirryt toiseen palveluun). Olen itsekin rakastunut enkä tietenkään rahan takia. Tosin suhde rahaan tuli esiin jo ensitreffeillä ja saattoi olla yksi keskeisistä syistä tavata uudestaan.

Raha ei jakaudu reilulla tavalla, joten ihmisten on oltava reiluja toisilleen.

Toinen rahaan ja rakkauteen liittyvä sanonta ei ole vanhentunut lainkaan: “Lika barn leka bäst.” Tutkimusten mukaan ihmiset tosiaan valitsevat elämänkumppanin yleensä omasta yhteiskuntaluokastaan – yhä edelleen. Elina Mäenpään väitöstutkimuksesta (siirryt toiseen palveluun) selviää, että kyse ei ole mistään menneen maailman ilmiöstä. Rahan ei tunnisteta tai tunnusteta vaikuttavan, mutta se vaikuttaa vaivihkaa ja paljon.

Jo deittisaitilla on tuodaan esiin luokkaeroja: Riikka Suominen ja Katriina Järvinen tuovat Ylen kesäsarjassa hauskasti esiin, miten Tinder-kuvissa tuodaan esiin omaa asemaa ja miten vastapuoli myös lukee kuvista luokkatunnuksia. Sanavalinnatkin ovat paljastavia. Jos etsii esimerkiksi samoista asioista kiinnostunutta seuraa ja kertoo intohimoikseen matkailun, lumilautailun ja oopperan, sulkee ulkopuolelle ne, joilla on varaa harrastaa vain ilmaiseksi: esimerkiksi juoksua, mustikanpoimintaa tai lavarunoutta. Joissain ilmoituksissa sanotaan suoraan, että kumppanin tulee olla “omillaan toimeen tuleva”. Suunnilleen samaa tarkoittaa kiertoilmaus “itsenäinen”.

Kun sitten tavataan, tavataan yleensä kuluttamisen merkeissä eli ravintolassa tai kahvilassa. Jo paikan valinta kertoo asemasta ja lähtiessä nähdään, kuka maksaa.

Yhteiselämästä puhumattakaan! Melkein kaikkiin yhteiselämän osiin raha vaikuttaa: asumiseen, kotitöihin, ruokaan, lasten hankintaan ja hoitoon, lomailuun… kaikkeen. Erilaisten lapsuudenkotien vaikutuksesta parisuhteeseen ilmestyi viime syksynä paljastava kirja Sopivia ja sopimattomia (Järvinen & Kolbe). Sitä lukiessa tajuaa tulleensa huijatuksi, kun on uskonut, että rakkaus voittaa kaiken.

Tapasin kesäjuhlissa naisen, joka eli toimeentulotuella ja menossa naimisiin. “Miten sä uskallat?” huudahdin. Itse koen, että avioituminen on ylellisyys, joka on varattu omillaan toimeen tuleville. En suostu enää naimisiin, sillä en halua, että kukaan joutuu elättämään minua – varsinkaan se, jota rakastan! Vaan tuo morsianpa oli romantikko ja hänen sulhasensa tiesi, että yhteistalous tulisi maksamaan tälle maltaita. Keskustelumme taisi huvittaa ympärillä olevia naisia, joiden käsitys avioliiton vaaroista oli ihanan keskiluokkainen: monen mielestä avioliittoa uhkaavat tylsyys, haluttomuus ja ulkopuoliset houkutukset. Se on ymmärrettävää: mitä enemmän on käytössä irtorahaa (rahaa, jonka käytöstä voi vapaasti päättää), sitä vähemmän tarvitsee riidellä rahankäytöstä.

Ja juuri tämän vuoksi on etuoikeus, jos voi ajatella, että alussa mainitsemani sananlasku ei pidä paikkaansa: “Kun köyhyys astuu ovesta sisään, lentää rakkaus ikkunasta ulos.” Omaankin elämäntarinaani kuuluu sairastumisen ja köyhtymisen jälkeen avioero. Vaikka ei meillä suoranaisesti rahasta riideltykään, niin kyllä se parisuhdetta väistämättä kuormittaa, että elämänkumppanin sairastuessa vakavasti puoliso joutuu kaiken muun uuden kuormituksen lisäksi myös paiskimaan palkkatöitä tuplasti saadakseen yksin maksettua lainat ja perheen elinkustannukset ja osan sairaanhoitokuluistakin vielä.

Ja sitten takaisin ekoille treffeille. Tarjoilija kysyy, tuleeko lasku yhteen vai erikseen.

Minä: “Maksan itse ruokani; olen feministi.”

Hän: “Ahaa. Minä taas ajattelen, että aina se maksaa, jolla on rahaa.”

En ollut vuosiin kuullut kenenkään sanovan niin kuin minulle on isä opettanut: Laskun kuittaa se, jolla on rahaa. Raha ei jakaudu reilulla tavalla, joten ihmisten on oltava reiluja toisilleen.

Sitten menimme uimaan auringonlaskuun ja kuuntelimme pimeää merta aallonmurtajalla. Hyvä on ollut.

Auli Viitala

Kirjoittaja on syrjäytynyt ja onnellinen.

Kolumnista voi keskustella 28.7. klo 23.00 asti.

Lue myös:

Auli Viitalan kolumni: Median käyttö on luokkakysymys

Auli Viitalan kolumni: Rakastan rahaa