Korona pisti suomalaisten rahapeleille stopin – riittävätkö Veikkauksen uudistukset hillitsemään pelihaittoja, kun automaatit avataan taas?

Vuoden loppuun mennessä 8 000 peliautomaattia poistetaan käytöstä ja pelaajien tunnistautumisesta tulee pakollista.

rahapelit
Veikkauksen kanava- ja myyntijohtaja Jari Heino
Veikkauksen kanava- ja myyntijohtaja Jari Heino kertoo Veikkauksen tuottojen laskeneen koronarajoitusten aikana noin kolmanneksella. Tommi Pesonen / Yle

Suomalaiset ovat Euroopan kovimpia rahapelaajia, mutta tänä keväänä pelaaminen on vähentynyt huomattavasti.

Neljä kuukautta suljettuina olleet huoltoasemien, kauppojen ja kioskien peliautomaatit avataan jälleen 15. heinäkuuta. Pelisalit aukesivat jo 26. kesäkuuta.

Suomessa rahapelejä yksinoikeudella tarjoavan Veikkauksen kanava- ja myyntijohtaja Jari Heino kertoo, että lähikuukausina Veikkaus pyrkii vähentämään pelihaittoja kahdella uudistuksella.

Vuoden loppuun mennessä käytöstä poistetaan 8 000 peliautomaattia, mikä vastaa 40 prosenttia kauppoihin ja muille julkisille paikoille sijoitetuista automaateista.

Lisäksi pelaajien tunnistautumisesta näillä peliautomaateilla tulee pakollista tammikuun 2021 loppuun mennessä.

Rahapelin monopoliaseman ehtona on, että sen on vähennettävä pelaamiseen liittyviä haittoja, kuten peliriippuvuutta sekä sosiaalisia, terveydellisiä ja taloudellisia ongelmia.

Kysyimme Veikkauksen Jari Heinolta sekä pelihaittoihin erikoistuneilta tutkijatohtori Virve Marionneaulta ja tutkija Tuulia Lerkkaselta, miten uudistukset vaikuttavat suomalaisten pelaamiseen.

Mitä vaikutuksia automaattien poistamisella on?

Ylen haastattelemien tutkijoiden mukaan on olennaista, mistä peliautomaatteja poistetaan.

Veikkauksen kanava- ja myyntijohtaja Jari Heino kertoo, että automaatteja poistetaan sieltä, missä pelaamista on eniten.

Seura kertoi (siirryt toiseen palveluun) kaksi vuotta sitten, että peliautomaatteja on sijoiteltu eniten alueille, joissa on korkea työttömyys sekä matala tulo- ja koulutustaso. Samat tekijät ovat usein yhteydessä ongelmapelaamiseen.

Jos Veikkaus haluaa kitkeä peliongelmia, miksi se ei vähennä peliautomaatteja nimenomaan sosioekonomisesti huono-osaisilta alueilta?

– Sosioekonomisen kriteerin ratkaiseminen ei ole sellainen, johon olisi ainakaan itse löydetty vastausta, joka olisi järkevä ja perusteltu niin asiakkaille kuin meidän yhteistyökumppaneille, sanoo Jari Heino.

Kuvassa Virve Marionneau
Tutkijatohtori Virve Marionneaun mukaan ongelmapelaamista syntyy eniten hajasijoitetuilla pelikoneilla. Derrick Frilund / Yle

Lisäksi tutkijoiden mukaan peliautomaattien määrän vähentämistä olennaisempaa olisi nimenomaan pelipaikkojen karsiminen.

8 000 pelikoneen poistaminen ei vähennä myyntipaikkoja samassa määrin, koska suurin osa peliautomaateista poistetaan sieltä, missä niitä on tällä hetkellä useita. Veikkaus kertoo rajaavansa samassa paikassa sijaitsevien peliautomaattien enimmäismäärää neljään nykyisen seitsemän sijaan.

– Suomessa vähennykset kohdistuu pitkälti niin, että siellä missä on pelikoneita rivissä, otetaan muutama automaatti pois. Se ei välttämättä ehkäise niitä haittoja niin paljon, toteaa Virve Marionneau.

Mitä vaikutuksia tunnistautumisen pakollisuudella on?

Pelaajien tunnistautumisesta tulee pakollista tammikuun loppuun mennessä. Uudistuksen myötä pelaajat voivat esimerkiksi asettaa pelaamiselleen kuukausi- tai päiväkohtaisia rajoja tai asettaa itsensä pelikieltoon. Lisäksi automaatit muistuttavat pelaamiseen käytetystä ajasta 15 minuutin välein.

Uudistuksen voimaantuloon saakka hajasijoitetut peliautomaatit ovat auki rajoitetusti kello 11:sta aamuneljään.

Pakollisen tunnistautumisen tarkoitus on helpottaa ongelmapelaamisen havaitsemista ja asiakkaiden pelaamisen itsesäätelyä. Se saa myös tutkijoilta vihreää valoa.

– Se on nyt ilmoitetuista uudistuksista se, joka vaikuttaa pelaamisen vähenemiseen eniten, arvioi Virve Marionneau.

Lue lisää:

Rahapelien uudistus vähentää haittoja oikeasti, sanovat asiantuntijat – se jättää kuitenkin auki neljä isoa kysymystä

Veikkaus vähentää peliautomaattien määrää 3 000:lla, tunnistautuminen pakolliseksi, markkinointia karsitaan – pelituotot laskevat merkittävästi

Väheneekö pelaaminen vai palaako se rajoitusten jälkeen entiselle tasolleen?

Koronarajoitusten aikana pelaaminen on vähentynyt selvästi.

Veikkauksen Jari Heino kertoo Veikkauksen tuottojen laskeneen noin kolmanneksella tavallisesta 30 miljoonasta viikossa. Verkkopelien ja Loton kaltaisten onnenpelien pelaaminen oli mahdollista myös koronarajoitusten aikana.

Myös kyselytutkimukset kertovat pelaamisen vähentyneen. Esimerkiksi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Taloustutkimuksella teettämän kyselyn (siirryt toiseen palveluun) mukaan pelaamattomien osuus oli noussut normaaliajan 40 prosentista 57 prosenttiin.

– Koronan aikana tehtyjen kyselytutkimusten perusteella verkkopelaaminen ei ole erityisesti lisääntynyt, eli ei vaikuta siltä, että kysyntä automaattisesti siirtyisi ulkomaisiin peleihin, Virve Marionneau kertoo.

Kuvassa Tuulia Lerkkanen.
Tuulia Lerkkasen mukaan suomalaiset eivät ole siirtyneet verkkopeleihin Veikkauksen automaattien ollessa suljettuina. Derrick Frilund / Yle

Tutkijat ovat kuitenkin huolissaan siitä, tuleeko pelaaminen palaamaan entiselle tasolleen pelikoneiden avauduttua.

– Jos pelaaminen on poikkeusaikana vähentynyt, niin jää nähtäväksi, onko automaateilla pelaamiselle vielä samanlainen kysyntä, Tuulia Lerkkanen pohtii.

Tämän lisäksi poliisi on ilmoittanut tehostavansa pelipisteiden 18 vuoden ikärajan valvontaa. Poliisihallituksen helmikuussa 2020 teettämässä selvityksessä hajasijoitetuilla automaateilla vain joka kuudetta nuorelta vaikuttavaa testihenkilöä pyydettiin todistamaan ikänsä.

Veikkaus on jo ilmoittanut nostavansa rahapelien suojaikärajan 30 ikävuoteen nykyisestä 23 vuodesta. Tämä tarkoittaa, että ikä on tarkistettava henkilöltä, joka vaikuttaa alle 30-vuotiaalta.

Veikkauksen omissa pelipaikoissa uudistus on ollut käytössä jo kesäkuusta. Esimerkiksi kaupoissa ja huoltoasemilla se tulee voimaan vuoden loppuun mennessä.

Mitä ajatuksia juttu herättää? Keskustele aiheesta 13.7. kello 23 saakka.

Lisää aiheesta:

Ministeri Paatero sanoi Veikkauksen ikärajavalvonnan onnistuneen "aika hyvin", mutta tilastot kertovat täysin toista – Asiantuntija: Puhui vastoin parempaa tietoa

Kilpailu- ja kuluttajavirasto: Veikkauksen valvontaa tehostettava – sitten vasta selvitetään, onko monopoliasema aiheellinen

Analyysi: Kaikki haistavat nyt Veikkauksen veren, mutta mitä monopolin murtamisesta seuraisi? Ulkomaiset peliyhtiöt takovat kiihkeinä ovea

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus