Ohikulkija pelasti Vuosaaren koulun tulipalolta – palomestari: "Vahvasti epäillään, että koulun seinän vieressä oli tahallisesti sytytetty jotakin"

Silminnäkijähavainnon mukaan palopaikalta poistui nuoria henkilöitä.

tulipalot
Pelastuslaitos Helsinki hihamerkki palomiehen takissa
Pelastuslaitos sai hälytyksen tulipalosta noin kello 14. Kuvituskuva.Antti Kolppo / Yle

Vuosaaren peruskoulun seinärakenteiden välissä syttyi tulipalo tänään iltapäivällä. Ohikulkija näki palon, ja soitti ripeästi hätäkeskukseen. Pelastuslaitos sai tulipalon nopeasti hallintaan.

– Hyvin vahvasti epäillään, että koulun seinän vieressä oli tahallisesti sytytetty jotakin. Palolle ei oikein löydy muuta lähdettä. Silminnäkijähavainnon mukaan palopaikalta poistui aika nuoria henkilöitä, kertoo päivystävä palomestari Eero Nyman.

Vahingot jäivät tälle kertaa kuitenkin pieneksi.

– Jouduimme purkamaan vain vähän seinärakenteita, mutta siinä oli kyllä potentiaalia isollekin vahingolle, Nyman lisää.

Lue myös:

Kaksi alaikäistä poikaa myöntää Vantaalla roihunneen jättipalon sytyttämisen – varaston tuhopoltosta jopa 600 000 euron vahingot

Ilkivaltaa koulun rakennustyömaalla Espoossa – poliisi pyytää havaintoja