Peittoaako liberaali Varsovan pormestari istuvan presidentin? – Puolassa äänestetään tänään presidentinvaaleissa

Ehdokkaat ovat viimeisimpien mielipidemittausten mukaan lähes tasoissa, joten vaaleista on tulossa täpärä kisa.

Puola
 Andrzej Duda tapaamassa paikallisia asukkaita Zamoscissa, Puolassa 10. heinäkuuta.
Andrzej Duda tapaamassa paikallisia asukkaita Zamoscissa 10. heinäkuuta.Wojtek Jargilo / EPA

Puolalaiset valitsevat tänään itselleen presidentin seuraavalle viisivuotiskaudelle. Vaalista on ennustettu tiukkaa kisaa.

Vaalin toisella kierroksella vastakkain ovat istuva presidentti Andrzej Duda ja Varsovan pormestari Rafal Trzaskowski.

Mielipidemittauksissa ehdokkaat ovat olleet lähes tasoissa. Jos oppositiopuolue Kansalaisfoorumin ehdokas Trzaskowski voittaa, kyseessä olisi ensimmäinen kerta sitten vuoden 2015, kun Dudan Laki ja oikeus -puolue häviää vaalit Puolassa.

Tällä hetkellä Laki ja oikeus -puolue on vallassa lähes kaikissa tärkeissä valtaa käyttävissä elimissä Puolassa.

Vaalihuoneistot avautuvat aamukahdeksalta ja sulkeutuvat iltakymmeneltä Suomen aikaa.

Duda tavoittelee ääniä äärioikealta ja uskonnollisista piireistä

Duda on hyökännyt kampanjassaan muun muassa seksuaalivähemmistöjä vastaan. Duda on väittänyt homoseksuaalisuutta ideologiaksi ja rinnastanut sen kommunismiin. Duda on myös kampanjoidessaan luvannut lopettaa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä kertomisen kaikissa Puolan kouluissa.

Lue lisää: Puolassa pelotellaan äänestäjiä homoilla ja juutalaisilla – professorin arvio johtavasta puolueesta: he ovat paniikissa

Laki ja oikeus -puoluetta on arvosteltu toistuvasti Puolan oikeuslaitoksen itsenäisyyden rapauttamisesta. Puolue on tehnyt viime vuosina lakimuutoksia, joilla on esimerkiksi pyritty lisäämään hallituksen nimeämien henkilöiden valtaa korkeimmassa oikeudessa. Puolalaiset tuomarit ovat vastustaneet muutoksia ja sanoneet niiden politisoivan oikeuslaitoksen.

Myös Euroopan unioni on ollut huolissaan Puolan oikeusvaltiokehityksestä ja ärähtänyt Puolalle asiasta toistuvasti.

Lue lisää: EU-tuomioistuin: Puolan oikeusjärjestelmän uudistukset kyseenalaisia

Rafal Trzaskowski puhuu Raciborsissa viimeisenä kampanjapäivänä perjantaina.
Rafal Trzaskowski puhuu Raciborsissa viimeisenä kampanjapäivänä perjantaina.Jorne Vandamme

Trzaskowski lupaa korjata välit EU:hun

Dudan haastaja Trzaskowski on luvannut korjata Puolan välit Euroopan unionin kanssa. Hän on myös aikoo pysäyttää epädemokraattiset uudistukset.

Pormestarina toimiessaan Trzaskowski on asettunut tukemaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia. Hän on Puolan historian ensimmäinen pormestari, joka osallistui Varsovan pride-kulkueeseen ja piti siellä puheen.

Trzaskowski on myös luvannut tehdä muutoksia medialakiin, jotta sitä ei voitaisi enää käyttää hallituksen propagandan levittämiseen.

Lue myös:

Kannattajat huutavat muutosta – Varsovan suosittu pormestari kiinni Puolan presidenttiydessä

Puola äänestää presidentistä koronapandemian lykkäämissä vaaleissa – Vaalit ovat testi konservatiivihallinnolle ja Puolan EU-suhteille

Puolaa kulisseista johtava Kaczyński sättii Suomen tavoitetta sitoa EU-rahoitus oikeusvaltioperiaatteeseen – "Haitaksi koko Euroopan unionille"

Lähteet: STT, AFP, AP