Kansallisoopperan johtajan ahdistelusyytöksistä alkanut kohu nosti Viron tasa-arvokeskustelun vihdoin uudelle tasolle

Arkea maailmalta: Tähän saakka Viron #metoo-keskustelu on pyörinyt yksittäisten henkilöiden ympärillä. Nyt fokukseen ovat nousemassa rakenteelliset ongelmat, kirjoittaa toimittaja Silja Massa Tallinnasta.

Viro
Silja Massa
Antti Haanpää / Yle

TallinnaVirossa on nimitys rasvaisia vitsejä kertovalle lääppijälle: onu Heino, eli Heino-eno tai Heino-setä.

Nimitys sai alkunsa Viron televisiossa vuosina 2008–2015 pyörineen Tujurikkuja-komediasarjan (suom. tunnelmanrikkoja) mieshahmosta.

Tänä kesänä onu Heino -nimitystä on alettu käyttää Viron kansallisoopperan pitkäaikaisesta johtajasta, 60-vuotiaasta Aivar Mäestä.

Kesäkuun lopussa viikkolehti Eesti Ekspress julkaisi jutun (siirryt toiseen palveluun), jossa noin kymmenen oopperan entistä ja nykyistä naistyöntekijää kertoi Mäen ahdistelleen heitä seksuaalisesti töissä.

Mäe oli muun muassa kommentoinut alaistensa ulkonäköä ja vaatetusta, kosketellut heitä, kertonut seksuaalissävytteisiä vitsejä ja nöyryyttänyt heitä kollegojen edessä.

Ahdisteluskandaalia on ruodittu viime viikkoina julkisuudessa ahkerasti, ja se on kasvanut yhdeksi Viron suurimmista #metoo -kohuista.

Lue lisää: Viron kansallisoopperan johtajaa syytetään naisten ahdistelusta – saa silti jatkaa työssään toistaiseksi

Kriittisten äänten rinnalla ovat raikuneet voimakkaina myös Mäen puolustajien äänet. Puolustajat eivät pidä oopperan johtajaa "onu Heinona", vaan persoonallisena taiteilijatyyppinä, jota vastaan on hyökätty epäreilusti.

Mäen puolustajat ovat kyseenalaistaneet ahdistelua kokeneiden naisten tarinat. He ovat kysyneet, miksi naiset päättivät puhua tapauksista nimettöminä, mikseivät he avanneet suutaan aikaisemmin ja miksi he kertoivat ahdistelusta medialle eivätkä oopperan johtokunnalle tai poliisille.

Viron kansallisoopperan johtaja Aivar Mäe.
Aivar Mäe on johtanut Viron kansallisoopperaa vuodesta 2009.AOP

Mäen puolustajilta jäävät näkemättä rakenteelliset ongelmat tapauksen taustalla, sanoo Virossa toimivan feministijärjestön Feministeeriumin projektijohtaja Kadi Viik.

– Esimerkiksi balettitanssijalle ei ole Virossa käytännössä tarjolla kansallisoopperan lisäksi muita potentiaalisia työpaikkoja. Esimiestä vastaan nouseminen näin haavoittuvaisesta asemasta käsin ei ole helppoa, Viik sanoo.

Aivar Mäen tapauksen yhteydessä kävi ilmi, että osa uhreista oli kyllä kertonut kokemastaan häirinnästä työsuojeluvaltuutetuille. Tieto ei ollut vain koskaan tavoittanut oopperan johtokuntaa.

Kun epätasa-arvoa luovia rakenteita ei nähdä tai haluta tunnistaa, vastuu uhriksi joutumisesta siirretään uhrille itselleen.

Epätasa-arvoon liittyvään sokeuteen törmää Virossa vähän väliä. Se tulee esiin varsinkin keskusteluissa, jotka sivuavat feminismiä.

Yllätyn monesti siitä siitä, kuinka moni virolainen kokee elävänsä tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, vaikka tilastot näyttävät toista. Maassa on esimerkiksi EU:n suurin miesten ja naisten välinen palkkakuilu ja EU:n suurin sukupuolten välinen työelämän segregaatio.

Vain aniharva kutsuu itseään feministiksi. (siirryt toiseen palveluun)

– Mihin tarvitsisin feminismiä? Olen aina voinut tehdä samoja asioita kuin miehetkin. Sukupuoleni ei ole rajoittanut minua millään tavalla, sanoi eräs taannoin haastattelemani nelikymppinen virolaisnainen.

Kadi Viikin mukaan tämänkaltainen ajattelu kumpuaa Virossa vallitsevasta uusliberalistisesta pärjäämisen kulttuurista, jossa jokainen on oman onnensa seppä.

Tällaisessa ajattelumallissa kuka tahansa voi saavuttaa mitä tahansa, kunhan on tarpeeksi pätevä, ahkera ja yritteliäs. Jos epäonnistuu, voi syyttää vain itseään. Epäkohtien esiintuojat leimataan helposti turhasta valittajiksi.

Virossa #metoo-liike on jäänyt moneen muuhun maahan verrattuna vaisuksi. Viime vuosina keskustelu on pyörinyt enimmäkseen yksittäisten ahdistelutapausten ympärillä: esimerkiksi tunnettu psykiatri Lembit Mehilane jäi kiinni potilaidensa ahdistelusta, entinen pääministeri Taavi Rõivas naisten kähmimisestä työmatkalla järjestetyssä illanvietossa.

On tärkeää, että ahdistelutapaukset tulevat ilmi, mutta vielä tärkeämpää olisi purkaa rakenteita, jotka mahdollistavat vallan väärinkäytön.

Aivar Mäen tapauksessa kiinnostavinta on pohtia, miksi hänen toimintansa oopperassa on saanut jatkua niin pitkään ilman, että kukaan puuttui siihen.

Virolaiset feministit toivovatkin Mäen ahdistelukohun nostavan keskustelun ytimeen työpaikkojen, instituutioiden ja koko yhteiskunnan tasa-arvo-ongelmat.

Kadi Viikin mukaan keskustelu on jo harpannut valtavan askeleen hyvään suuntaan.

– Epätasa-arvosta puhutaan Virossa nyt enemmän ja avoimemmin kuin koskaan ennen, hän sanoo.

Sama keskustelu olisi ollut mahdotonta vielä kymmenen vuotta sitten.

Tunnettu virolaiskirjailija, toimittaja ja kääntäjä Jelena Skulskaja työskenteli kymmenisen vuotta sitten Aivar Mäen alaisuudessa Venäläisessä teatterissa Tallinnassa. Hän kirjoitti Mäen alistavasta johtamistyylistä Postimees-lehdessä jo vuonna 2009.

Skulskajan teksti ei herättänyt ilmestyessään minkäänlaista yhteiskunnallista keskustelua, vaan se vaiettiin kuoliaaksi. Aivar Mäe sai jatkaa toimintaansa kuten ennenkin.

Enää näin ei voisi Kadi Viikin mukaan käydä. Tuoreen skandaalin jälkeen kansallisopperalla ei ole muita vaihtoehtoja kuin muuttaa johtamiskäytäntöjään. Aivar Mäen työsuhde on keskeytetty kahden kuukauden ajaksi, ja poliisi selvittää parhaillaan tapausta.

Ajat ovat muuttuneet kymmenessä vuodessa, ja niin myös käsitys ihmisarvosta, kirjoitti myös Jelena Skultskaja Postimees-lehdessä heinäkuun alussa. (siirryt toiseen palveluun)

Vaikka matkaa tasa-arvoiseen yhteiskuntaan vielä on, uusi virolaisten sukupolvi ei siedä kohtelua, jota jotkut saattoivat pitää normaalina vielä muutama vuosi sitten.

Kadi Viik uskoo vahvasti, että tulevaisuuden Virossa onu Heinoille ei ole tilaa.