Valtakunnan virallinen Unikeko herää tänä vuonna Muumimaailmassa

Koronan aiheuttamat yleisörajoitukset pakottivat muuttamaan paikkaa.

Kotimaa
Vuoden unikeko Tapani Bastman molskautettiin mereen perinteisin menoin.
Naantalissa Unikeonpäivää on vietetty 1880-luvulta alkaen. Arkistokuva.Minna Rosvall / Yle

Valtakunnan virallinen Unikeko herätetään koronasta johtuvan poikkeustilan takia tänä vuonna Naantalin Muumimaailmassa.

Unikeko saa märän herätyksen Muumimaailman laiturilta. Paikalle pääsee rajallinen määrä yleisöä.

Unikeko heitetään normaalisti mereen Naantalin vanhan kaupungin rannalta.

Visit Naantali – Naantalin Matkailun toimitusjohtajan Tarja Rautiaisen mukaan Muumimaailmassa on helpompi rajoittaa yleisömäärä alle viidensadan.

- Vanhan kaupungin rannan sisääntuloväylät olisi pitänyt miehittää järjestyksenvalvojilla, mikä olisi kaikille ollut hankalaa, sanoo Rautiainen.

Rajoitettu sisäänpääsy

Muumimaailmaan pääsee Unikeon herätystä seuraamaan neljäsataa ihmistä. Ensi viikolla aletaan Visit Naantalin kanavissa jakaa lippuja sisäänpääsyyn.

– Aamun ohjelma jatkuu Naantalin Kaivohuoneella, jolloin yhdeksältä haastatellaan tuoretta Unikekoa, sanoo Tarja Rautiainen.

Puoleen päivään kestävään ohjelmaan kuuluu Muumien esiintyminen kello 9.15 ja lasten perinteinen pukukilpailu kello 9.30.

Unikeon päivän juhla päättyy lapsille suunnattuun konserttiin.

Valtakunnan virallinen Unikeko herätetään Naantalissa Unikeon päivänä 27. heinäkuuta kello 7.

Lue lisää:

Pitkä työ kunnallispolitiikan huipulla palkittiin mojovalla molskahduksella Naantalissa