Otkes: Jyväskylän hurja kerrostalopalo kulki parvekerakenteita pitkin – johtava tutkija: "Tuli levisi poikkeuksellisen kauas lähteestään"

168 ihmistä joutui evakkoon palon tieltä. Yksi talo tuhoutui mahdollisesti käyttökelvottomaksi.

tulipalot
Senioritalon tulipalossa tuhoutuneita kattorakenteita.
Pahiten palaneeseen rakennukseen tuskin on paluuta.Heli Kaski / Yle

Onnettomuustutkintakeskuksen johtava tutkija Kai Valonen sanoo, että Jyväskylän Palokan senioritalon palo levisi pitkin parvekerakenteita.

– Selvittelemme nyt tarkemmin näitä parvekkeiden rakenteita. Niissä on onteloita, joita pitkin palo on päässyt leviämään ylhäältä alaspäin, Valonen sanoo.

Aikaisemmin on jo kerrottu, että palo sai alkunsa ylimmän eli kuudennen kerroksen parvekkeelta. Poliisin mukaan alkulähde oli ilmeisesti kynttilä, jota oli poltettu alustalla, joka ei ollut paloturvallinen.

Poliisi tutkii tapausta yleisvaaran tuottamuksena, mutta ei epäile, että paloon liittyisi tahallisuutta.

Palo levisi nopeasti ja laajalle

Palon nopea leviäminen vuonna 2018 rakennetussa talossa on herättänyt ihmetystä pelastusviranomaisissa, ja ensimmäisten arvioiden mukaan palo olisi levinnyt katolta rakennuksen sisällä kulkevissa teknisissä kuiluissa.

– Nyt näyttää siltä, että leviämisväylä olivat nämä parvekkeiden rakenteet, Valonen sanoo.

Palo levisi ylemmältä talon osalta alemmalle, ja sieltä edelleen viereisten talojen suuntaan.

– On poikkeuksellista, että kerrostalopalo leviää näin kauas alkuperäisestä lähteestään, Valonen sanoo.

Tulipalossa olleet rakennukset ovat tiiviisti yhdessä.
Palotalot ovat tiiviisti yhdessä.Jarkko Riikonen / Yle

Kolmen talon kokonaisuudesta evakuoitiin yhteensä 168 ihmistä. Pelastusviranomaisten arvion mukaan ilman nopeaa evakuointia palossa olisi menetetty ihmishenkiä.

– Tämä on merkittävä tapaus, ja siksi päätimme ottaa asian Onnettomuustutkintakeskuksen tutkittavaksi, sanoo Valonen.

Tutkintaan kuluu puoli vuotta

Otkes:n tutkijat jatkavat palopaikkaan perehtymistä vielä tänään, ja keskus nimeää tutkintaryhmän huomenna. Tutkinta kestää noin puoli vuotta.

Talo, jossa palo syttyi, kärsi niin pahat palo- ja vesivahingot, että se on sortumisvaarassa. Osa materiaalisista vahingoista syntyi sen vuoksi, että pelastuslaitoksen painopiste oli ihmisten pelastamisessa.

Asukkaiden palaaminen koteihinsa riippuu rakennusten kärsimistä vaurioista. Rakennuksiin voi palata vasta kun sen on varmistettu olevan turvallista.

Lue myös:

Otkes aloittaa tutkinnan Jyväskylän senioritalon palosta – poliisin mukaan palo lähti kynttilästä

Jyväskylän senioritalon palossa kotinsa menettäneet yrittävät toipua järkytyksestä ja järjestää elämäänsä – "Ehdin ottaa mukaan kännykän ja viisi euroa"