1. yle.fi
  2. Uutiset

Lakasta, mustikasta ja puolukasta odotetaan tänä kesänä hyvää satoa

Metsämarjoista odotetaan tänä kesänä hyvää satoa.

marjat
lakka, hilla, suomuurain
Hillan pölytys on onnistunut tänä kesänä hyvin.Yle/ Pentti Kallinen

Hillasadon lisäksi myös mustikkaa ja puolukkaa on odotettavissa hyvin.

Alkukesän helteet takasivat pölyttäjille hyvät olot ja heinäkuun epävakaisten säiden aikana metsiin on puolestaan satanut marjojen kehittymisen kannalta sopivasti vettä.

Mustikkasatokin näyttää olevan tänä vuonna viime vuotista parempi. Puolukka puolestaan on muutenkin perinteisesti melko varmasatoinen marja, kertoo Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Rainer Peltola.

Hillankukintaa eivät haitanneet myöskään kovat tuulet ja pölytys onnistui hyvin.

– Kovat sateet ovat kuitenkin tehneet jänkäalueet märiksi ja hillanpoimijoiden kannattaakin varautua pitkävartisilla kumisaappailla, Peltola sanoo.

Lue seuraavaksi