YK: Maailma jakaantuu - sekä ylipaino että aliravitsemus lisääntyvät

Yksi ihminen yhdeksästä näkee tänä vuonna nälkää, kertoo maailmanjärjestön uusi ravitsemusselvitys.

ylipaino
Kuvassa nainen valmistelee hyväntekeväisyysruokaa Etelä-Afrikassa toukokuun puolivälissä 2020.
Aasia ja Saharan eteläpuolinen Afrikka ovat uusia nälkäongelman pesäkkeitä, mikäli koronapandemia ja ilmastonmuutoksen aiheuttamat satokriisit voimistuvat. Etelä-Afrikassa valmisteltiin ruoan jakelua koronaeristykseen joutuneille toukokuun puolivälissä. Kim Ludbrook / EPA

Koronapandemia vahvistaa huonoja kehityskulkuja maailmassa.

Kuivuuden, rankkasateiden tai muiden luonnonilmiöiden voimistuminen nostaa ruoan hintaa ja tekee siitä kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville liian kallista.

Toisaalta yksipuolinen ja epäterveellinen ravinto kasvattavat ylipainoa ja aiheuttavat terveysongelmia.

Ennen koronavirusta maailmanlaajuinen nälkä oli vähenemässä. Trendi on ollut laskeva vuodesta 2014 alkaen, selvitetään Maailman ruokaturvallisuutta ja ravitsemusta koskevassa vuosiraportissa (siirryt toiseen palveluun), joka julkistettiin maanantaina.

YK:n raportin mukaan 690 miljoonaa ihmistä, 8,9 prosenttia ihmisistä näkee nykyisin nälkää.

YK:n asettama tavoite, nälänhädän poistaminen maailmasta vuoteen 2030 saattaa jäädä,toteutumatta, mikäli nykytrendi vahvistuu.

Vuonna 2030 890 miljoonaa ihmistä saattaa kärsiä nälkää.

Raportin laatimiseen osallistui viisi YK:n järjestöä.

Ylipainoisimpia lapsia Aasiassa

Esimerkiksi eteläisessä Aasiassa ja Saharan eteläipuolisessa Afrikassa myös ylipaino on ongelma, Ravinnosta puuttuu kuitenkin vitamiineja, proteiineja ja hivenaineita, vaikka ruokaa sinänsä olisi riittävästi.

45 prosenttia maailman ylipainoisista lapsista tulee Aasiasta. Heidän ruokavalionsa aiheuttaa samaan aikaan ylipainoa ja toisaalta haitallisia terveysvaikutuksia.

Lähteet: Reuters, AFP