1. yle.fi
  2. Uutiset

Kortteliralli on hävinnyt Joensuun keskustasta, sanoo poliisi: "Jonninjoutavaan rälläämiseen ei koeta enää tarvetta"

Joensuun poliisi on joutunut tänä kesänä puuttumaan häiritsevään ajeluun vain harvoin.

kortteliralli
Poliisi puhalluttaa autoilijoita.
Äänekkään ja tarpeettoman ajelun kieltää tieliikennelaki. Kuvituskuva.Pauliina Tolvanen / Yle

Häiritsevä huviajelu on vähentynyt selkeästi Joensuun keskustassa.

Poliisin mukaan partiot ovat tänä kesänä joutuneet puuttumaan vain muutamien yksittäisten autoilijoiden käyttäytymiseen. Häiritsevästä ajelusta ei ole myöskään juuri kirjoitettu liikennevirhemaksuja.

Aiempina kesinä poliisi on joutunut puuttumaan ajeluun tiuhaan.

Poliisista arvellaan, että muutos saattaa johtua Joensuun torin alueen muuttuneista liikennejärjestelyistä ja myös nuorten muuttuneista asenteista.

– Joitakin yksittäisiä tehtäviä saattaa olla, mutta sellaista ilmiötä, johon joutuisi säännöllisesti puuttumaan, ei enää ole. Liikennekulttuuri on saattanut kypsyä niin, että sellaiseen jonninjoutavaan rälläämiseen ei koeta enää tarvetta, arvioi Itä-Suomen poliisin komisario Jyrki Koskinen.

Tieliikennelaki kieltää äänekkään ja tarpeettoman ajelun.

Lue seuraavaksi