1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Valtion tuet

Koronakevät koetteli Kainuun opistoa – Opetushallitukselta rahaa paikkaamaan menetettyjä tuloja

Opetushallituksen mukaan opistojen tulonmenetykset jäivät odotettua pienemmiksi.

Valtion tuet
Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta
Yle

Opetushallitus on myöntänyt Kainuuseen kansanopistoille, kansalaisopistoille ja kesäyliopistolle noin 150 000 euroa valtionavustusta. Valtionavustuksia myönnettiin kompensoimaan korona-ajan tulonmenetyksiä.

Suurimman avustuksen sai Kainuun opisto, jolle avustusta myönnettiin hieman yli 127 000 euroa.

Opiston rehtori Helena Ahonen kertoo, että tuki tuli tarpeeseen, sillä kevät olisi ollut täynnä tapahtumia. Osa tapahtumista on saatu siirrettyä syksyyn ja paljon siirtyy myös vuodella eteenpäin.

– Esimerkiksi rasismin vastaisen viikon tapahtuma jäi maaliskuussa pitämättä, yritetään järjestää se lokakuun alkuun, Ahonen sanoo.

Yhteensä avustuksia myönnettiin koko Suomeen noin yhdeksän miljoonaa euroa.

Opetushallituksen mukaan opistojen tulonmenetykset jäivät odotettua pienemmiksi. Noin puolet oppilaitoksista ei hakenut valtionavustusta lainkaan.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme (siirryt toiseen palveluun) sähköpostiisi.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)