Yyterin tehopuhdistuksessa hiekasta seuloontui etenkin tupakantumppeja – "Yksi pahimmista roskista, mitä rantaan voi kylvää"

Porin kaupunki haluaa pitää Yyterin rannat puhtaina ja turvallisina. Tehopuhdistus uusitaan aina tarvittaessa.

Yyteri
Yyteri
Yyteri veti väkeä sankoin joukoin etenkin kesäkuun hellepäivinä. Carolus Manninen / Yle

Porin Yyterin hiekkarannan tehopuhdistuksessa hiekasta seuloontui etenkin tupakantumppeja. Kaupunki puhdisti rantaa viime perjantaina konevoimin.

Erityisasiantuntija Kari-Matti Haapala sanoo, että puhdistus oli tarpeellinen. Myönteistä oli se, että lasiroskaa ei juurikaan löytynyt.

– Ilahduttavan vähän oli lasisirpaleita ja lasin tuominen rannalle taitaakin olla ylipäätään aika vanhanaikaista, kun suurin osa pulloista on nykyään muovia tai alumiinia. Tupakantumppeja kerättiin valtava määrä. Tupakantumppihan on yksi pahimmista roskista, mitä rantaan voi kylvää.

"Suurin osa ihmisistä käyttäytyy siististi"

Porissa on ohjeistuksena Yyterin käyttäjille: " Mitä rannalle tuodaan, se myös pois viedään." Erityisasiantuntija Haapalan mukaan suurin osa ihmisistä käyttäytyy hyvin ja pitää rannan siistinä.

Tupakoitsijat voivat ottaa rannalle tullessaan pääsisäänkäynneiltä kierrätysmuovista tehdyn tötterön tumppeja varten ja poistullessa tyhjentää sen roskikseen.

Porin kaupunki tarkkailee koko ajan Yyterin rannan kuntoa ja esimerkiksi rantahiekan tehopuhdistus tehdään jatkossakin aina tarvittaessa.

Lämmin alkukesä houkutteli Yyteriin väkeä sankoin joukoin. Kesäkuussa rannalla kirjattiin yli 90 000 kävijää. Määrä on lähellä viime kesän kokonaiskävijämäärää, joka oli noin 100 000. Yyterin kävijämääriä lasketaan kahden porttilaskurin avulla.

Tupakan rantatumppaus varsin yleistä

Tupakantumppi on merten ja rantojen yleisin jäte. Suomessa kaupunkien rannoilla lähes 70 prosenttia roskista on tupakantumppeja.

Tupakantumppeja rannalla veden tuntumassa.
Tupakantumppi ei katoa luonnosta ellei sitä sieltä poisteta. Tiina Jensen / Yle

Pahvimaisesta ulkonäöstään huolimatta tupakan filtteri valmistetaan selluloosa-asetaatista, ja sen hajoaminen voi viedä jopa kymmenen vuotta.

Kun tumppi vihdoin hajoaa, muuttuu se mikromuoviksi, joka jatkaa matkaansa maailman vesistöissä. Sitä voi kerääntyä merieläinten elimistöön, missä se tukkii ja hiertää niiden ruoansulatuskanavia.

Lue lisää:

Tupakantumppi on salakavala tappaja, joka ei häviä merestä koskaan

Maailman yleisin roska ei häviä luonnosta koskaan – suomalaiset heittävät miljardeja tupakantumppeja maahan joka vuosi