1. yle.fi
  2. Uutiset

Valtakunnansyyttäjä: Perusteellinen tutkinta tv-ohjelman puheista on Päivi Räsäsen etu – "Katsottava minuutti minuutilta"

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen katsoo, että poliisin päätös esitutkinnan lopettamisesta oli puutteellinen ja siksi tutkintaa on jatkettava.

Päivi Räsänen
Kuvassa on valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen.
Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen ratkaistavana on neljä Päivi Räsäseen kohdistuvaa rikosepäilyä.Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen katsoo, että kansanedustaja Päivi Räsänen (kd.) on ymmärtänyt väärin häneen kohdistuvan rikostutkinnan menettelytavat.

– Nyt on pakko oikaista nämä Päivi Räsäsen väärinkäsitykset. Hänellä on väärinkäsitys siinä, miten asioita tulee käsitellä, kertoo kesälomalta tavoitettu Toiviainen Ylelle.

Räsäsen mukaan valtakunnansyyttäjä teki hänen puheistaan tutkintamääräyksen poliisille tarkastamatta itse tv-ohjelmaa, josta rikosepäilyssä on kyse. Räsänen esiintyi Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa vuonna 2018.

Tutkintapyynnön mukaan Räsänen olisi tv-ohjelman jakson aikana sanonut, että "homoseksuaalisuus on psykoseksuaalisen kehityksen psykopatologinen häiriö" ja että "homoseksuaalisuudessa on kyse perversioista". MTV:n uutisten mukaan ohjelmassa ei sanottu näin (siirryt toiseen palveluun).

Toiviainen korostaa, että on hyvin poikkeuksellista, että syyttäjä alkaisi itse selvittämään taustoja eli tässä tapauksessa etsimään ja katsomaan ohjelman nauhoitusta.

– Se kuuluu poliisin selvitettäviin asioihin. Meille tulee paljon ilmoituksia. Ei ole järkevää että syyttäjälaitos alkaa tehdä esitutkintaa.

Toiviainen: Poliisitutkinta oli puutteellinen ja siksi sitä on jatkettava

Yksityishenkilö teki valtakunnansyyttäjänvirastoon ilmoituksen siitä, että Räsänen olisi ohjelmassa esittämillään lausumilla syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

– Tästä syystä olen laittanut ilmoituksen edelleen poliisille tutkittavaksi.

Poliisi päätyi esitutkinnassa siihen, että rikosta ei ole tapahtunut.

Poliisi ei katsonut nauhaa ja se oli selvä puute.

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen

– Poliisin ratkaisu on tehty puutteellisen aineiston perusteella. Esitutkinta on lopetettu ennenaikaisesti, koska nauhoitusta ohjelmasta ei ole ollut käytössä kun poliisi on tehnyt ratkaisunsa.

– Lausumia, joita väitetään ohjelmassa olevan, ei ole tarkastettu. Poliisi ei katsonut nauhaa ja se oli selvä puute.

Toiviainen: Poliisin katsottava televisiossa nähty ohjelma

Toiviainen korostaa, että ohjelma on katsottava "minuutti minuutilta".

– Pitää hankkia juuri sellaiset nauhat, jotka on toimitettu yleisön nähtäväksi.

Toiviainen sanoo, että hänen oli mahdotonta tehdä ratkaisua puutteellisen tutkinnan perusteella.

On vakava väite, jos sanotaan jonkun syyllistyneen kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen

– Ei ollut Päivi Räsäsen etu, että päätös tutkinnan lopettamisesta perustui kuulopuheisiin. Sen täytyy perustua faktoihin.

– Pidän ennen kaikkea Päivi Räsäsen etuna, että asia selvitetään kunnolla. On vakava väite, jos sanotaan jonkun syyllistyneen kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

Toiviainen: Kyse ei ole vainoamisesta

Toiviainen kiistää Räsäsen epäilyt, että häntä koskevissa tutkinnoissa kyse olisi ajojahdista häntä kohtaan. Räsänen on sanonut MTV:n uutisten haastattelussa, että "kun syyllinen tiedetään niin kyllä rikoskin keksitään" (siirryt toiseen palveluun)

– Tässä on pakko oikaista, että ei ole kyse kenenkään vainoamisesta. Minä saan kansalaisilta erilaisia rikosilmoituksia ja ne on kaikki lain mukaisesti käsiteltävä.

Ei ollut Räsäsen etu, että päätös tutkinnan lopettamisesta perustui kuulopuheisiin.

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen

Toiviainen on pahoillaan siitä, että hänen on tulkittu jo tässä vaiheessa syyttävän Räsästä. Hän korostaa, että kun asia on esitutkinnassa se on vasta selvitettävänä.

– Nyt on kysymys on vasta esitutkintavaiheen asioista. Haluan, että esitutkinta on mahdollisimman huolellisesti tehty, jotta tiedän miten hänen tapauksessaan pitäisi toimia.

Valtakunnansyyttäjällä on tutkittavana useampia Päivi Räsäseen kohdistuvia rikosepäilyjä. Hän ei halua ennakoida tarkemmin, miten ne etenevät.

– Olen halunnut, että kaikki tutkinnat tehdään loppuun ja todennäköisesti ratkaistaan kerralla. Se olisi Räsäsen kannalta tarkoituksenmukaista.

Päivi Räsänen ilmoitti keskiviikkoiltana tiedotteessaan, että hän menee nöyrällä mielellä kuulusteluihin niin monta kertaa kuin valtakunnansyyttäjä katsoo tarpeelliseksi.

Lisätty Päivi Räsäsen kommentti kello 20.50.

Lue myös:

Päivi Räsänen: Valtakunnansyyttäjä määräsi esitutkinnan puheista, joita ei tv-ohjelmassa sanottu – "Tutkintapyynnössä esitetään muistinvaraisia sitaatteja"

Päivi Räsäsen puheiden tutkinta on kirvoittanut valtakunnansyyttäjään kohdistuvia uhkauksia sekä uskonnollisen häirikkköviestitulvan

Päivi Räsäsen kirjoituksesta aloitetaan esitutkinta – Epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan

Lue seuraavaksi