Heinähelle käynnisti todellisen ryntäyksen saaristoon – Yrittäjä yllättyi: "Yhden yön aikana kaikki päivän liput oli varattu"

Esimerkiksi Saariston rengastielle ja Örön linnakesaarelle odotetaan uutta ennätyskesää.

Saaristo ja saaret
Nauvon vierasvenesatama 11.7.2020
Edes sadesää ei lannista Nauvon satamassa. Veneilijät käyttävät aikansa muonavarojen hankkimiseen ja saunomiseen.Minna Rosvall / Yle

Saariston yrittäjät ovat saaneet paiskia hommia urakalla, sillä paikoin kaikki majoituspaikat on myyty. Veneilijät ovat täyttäneet vierasvenesatamat ja veneettömät pakkautuvat lautoille, risteysaluksille ja vesibusseihin.

Turusta Seilin saarelle liikennöivä Gustav Ramberg kertoo, että tämän viikon vuorot ovat täynnä.

– Tiistai-iltana oli 40 risteilypaikkaa vapaana. Yhden yön aikana kaikki päivän liput oli varattu. Sää vaikuttaa risteilyintoon, mutta osa varaa ajoissa ennakkoon lippunsa. Seilin saaren majoituspaikat on varattu koko heinäkuuksi, kertoo Ramberg.

Fanny-aluksen päällikkö Gustav Ramberg.
Gustav Rambergin yritys ajaa matkailijoita muun muassa Seilin ja Gullkronan saarille.Minna Rosvall / Yle

Saaristossa eletään huippusesonkia juuri nyt parhaimpaan kesäloma-aikaan.

– Myös syksyn myynti näyttää hyvältä. Heinäkuussa majoituspaikkamme ovat täynnä. Kesäkuussa oli jo täyteen varattuja päiviä. Varauksia on marraskuulle saakka, kertoo yrittäjä Nina Liski-Tirkkonen Örön linnakesaarelta.

Veneitä Nauvon vierasvenesatamassa sadepäivänä.
Myös myrskypäivänä vierasvenesatamat täyttyvät. Silloin satama antaa suojan. Nauvossa 140 venettä 11.7. 2020.Minna Rosvall / Yle

Jonoihin kannattaa varautua saaristotiellä

Saariston rengastiellä on ollut pyöräilijöitä ja autoilijoita ruuhkaksi asti. Keskiviikkona Houstkarissa lautan päällikkö kävi hakemassa erikseen 14 autoa, jotka eivät mahtuneet aluksi kyytiin.

Paraisten matkailupäällikkö Niina Aitamurto kertoo, että heille on tullut vain yksittäisiä palautteita ruuhkista. Matkailijat ovat hyvällä mielellä. Saariston rengastiellä osattiin odottaa huippukesää. Viime vuonna kiertäjiä oli ennätykselliset 48 000, ja jopa uuteen ennätykseen uskottiin koronan aiheuttamasta kauden viivästymisestä huolimatta.

– Retkeilijöiden kannattaisi käyttää aamupäivän vuoroja ja kiertää saaristotietä vastapäivään eli kulkea Naantali–Taivassalo–Kustavi–Iniö-reittiä. Kun tulee Iniöstä Houtskariin päin, siellä on ollut vähän vähemmän liikennettä, kertoo Aitamurto.

Jo kesäkuussa Isolla rengastiellä kirjattiin matkailijamäärissä noin 25 prosentin nousu eli liikkellä oli 5 200 matkailijaa. Pienen rengastien kiersi 6 300 kulkijaa, joten kasvua viime vuoden vastaavaan aikaan oli 14 prosenttia.

Paraisten matkailupäällikkö lupaa, että pyörät yleensä mahtuvat lauttoihin.

– Autoja on tavallista enemmän, sillä rengastien ryhmämatkoja on tavallista vähemmän ja monet valitsevat yksityisen kyydin. Tämäkin lisää ruuhkia.

Autojono Paraisten ja Nauvon väliselle lautalle.
Liikenneruuhkaa Paraisten ja Nauvon väliä kulkevalle lautalle torstaina. Autojonoissa on seisottu Saaristotiellä kymmeniä minuutteja.Minna Rosvall / Yle

Matkailupäällikkö vinkkaa, että saariston rengastie on avoinna myös syyskuun alun kolme viikonloppua. Matkailijayrittäjät ovat kertoneet, että majoitusruuhkatkin hälvenevät heinäkuun lopulla ja elokuussa.

Paraisten matkailupäällikkö Niina Aitamurto.
Paraisten matkaipäällikkö Niina Aitamurto kiittelee, että matkailijat ovat viihtyneet rengastiellä jonoista huolimatta.Minna Rosvall / Yle

Korona hidasti saariston kesäsesongin alkua

Koronan vuoksi matkailukausi saaristossa alkoi tavallista myöhemmin. Seilin saareen liikennöi yhteysalus ympäri vuoden. Matkailukausi aloitettiin vasta kesäkuun alussa, sillä ryhmämatkailijoita ei ollut koronan vuoksi keväällä.

Örön linnakesaaren yrittäjä Nina Liski-Tirkkonen kertoo, että veneitä oli paljon saaristossa jo keväällä, sillä monet tekivät etätöitä. Helatorstaina Örössä oli jo 50 venettä laiturissa. Yhteensä Örön satamaan mahtuu noin 80 venettä.

Auringonlasku Örön saarella
Auringonlasku Örön saarella. Arkistokuva.Minna Rosvall / Yle

– Kesäkuun helle sai veneilijät liikkeelle runsain joukoin. Nyt uskon jo, että pääsemme saarta hallinnoivan Metsähallituksen haaveilemiin lukuihin eli jopa 35 000 kävijään, Liski-Tirkkonen arvioi.

Örön saaren omistaa Suomen valtio ja sitä hallinnoi Metsähallituksen Luontopalvelut. Örö oli Puolustusvoiminen käytössä vuoden 2014 loppuun saakka. Metsähallitukselle siirtymisen jälkeen saari avautui yleisökäyttöön vuonna 2015.

Katri Salonen purjehduskoululaisten kanssa Nauvon vierasvenesatamassa.
Katri Salonen oranssissa pipossaan piti purjehduskurssia Nauvossa sateesta huolimatta.Minna Rosvall / Yle

Heinäkuu täytti satamat ja petipaikat

Örön linnakesaari saavutti ensimmäisinä vierailuvuosina jopa 30 000 matkailijaa. Viime ja edelliskesänä vetovoima hiipui, ja saari vaihtoi yrittäjää kaksi kertaa. Nykyinen yrittäjä sai pestin vasta tämän vuoden helmikuussa.

– Emme ole ehtineet markkinoidakaan paljon ja näin hyvin menee. Voin olla toiveikas, että rikomme jopa ennätyksiä matkailijamäärissä, kertoo yrittäjä Nina Liski-Tirkkonen.

Örön ranta
Örön satamaan saapuvia matkailijoita kesällä 2019. Arkistokuva.Minna Rosvall / Yle

Hänellä on kokemusta kokemusta saaristoyrittämisestä yhteensä kahdeksan vuoden ajalta, aluksi Nötöbodenissa Nötössä ja myöhemmin Bodössä, jossa toimii vierasvenesatama ja Bistro-Cafe.

Myös Bodön saarella heinäkuu on majoituksen osalta täyteen varattu. Venesatamassa on paikkoja noin 50 alukselle. Satama on ollut viime päivät täynnä.

– Saimme uusia laitureita ja myös yhteysalus voi poiketa meille, joten se lisää matkailijoita entisestään. Tällä hetkellä yhteysaluksella pääsee esimerkiksi pariksi päiväksi saareen. Nordep-niminen yhteysalus (siirryt toiseen palveluun) poikkeaa meillä ja sieltä voi kysyä aikatauluja. Ehkä ensi kesäksi järjestyisi yhteys, jonka avulla matkailijat voisivat saapua päiväksi saarelle ja ehtiä illaksi kotiin, kaavailee Liski-Tirkkonen.

Maarit ja Panu Miettinen purjeveneessään.
Maarit ja Panu Miettinen purjehtivat tänä kesänä Saaristomerellä ja Ahvenanmaalla. Ruotsiin ei mennä koronan vuoksi.Minna Rosvall / Yle

Raumalla majakkahotellissa tunkua

Yrittäjä Teemu Knuutila toimii Rauman Kuuskajaskarin linnakesaarella ja Kylmäpihlajan majakkasaarella, sekä Turussa Vepsän ulkoilusaaren liikenteessä.

Hän kertoo, että Vepsässä riitti väkeä kesäkuun helteillä paljon, mutta heinäkuun alku ollut hiljaisempaa ja kesäkuusta jäljessä. Yritys kuljettaa Vepsään väkeä kolme kertaa päivässä.

Kuuskajaskarin linnakesaarella ja Kylmäpihlajan majakkasaarella kesäkuu oli todella vilkas – jopa ennätyksellisen hyvä.

– Tänä kesänä on ollut hyvä laskea ulkomaalaisten matkailijoiden osuuksia kokonaismatkailijamääristä Kylmäpihlajan majakkasaaren hotellissa. Peruutuksia alkoi tulla heiltä tasaiseen tahtiin kevään aikana. Arvioin sen perusteella, että kolmasosa kävijöistämme on ulkomaalaisia. Majakkasaaren hotelli on käytännössä täyteen buukattu heinäkuuksi, joten kesä näyttää hyvältä, kertoo Knuutila.

Hän myöntää kuitenkin, että päivämatkailijamääriä verotti heinäkuun alun huono sää myös Raumalla. Hellekauden palaaminen tuo matkailijoita takaisin.

Matkaatko sinä tänä kesänä saaristoon? Voit keskustella aiheesta 17.7. kello 23:een asti.

Lue lisää:

Myrskynuhka täytti vierasvenesataman

Örön linnakesaarelle uusi yrittäjä – West Coast Seaservice hoitaa myös majakkasaaria

Metsähallitus rakensi Örön linnakesaarta 5 miljoonalla eurolla – saari menetti lumovoimansa, vaikka yrittäjällä on ideoita ämpäritolkulla