Pori Jazzin isä, suuruudenhullu visionääri ja basistien maratoonari – Yle striimaa Jyrki Kankaan muistojamit Porista, katso suorana

Ylen striimi Pori Jazzin perustajajäsen Jyrki Kankaan muistojameista alkaa perjantaina kello 18.55.

Pori Jazz
Jyrki Kankaan muistojamit Porissa
Jyrki Kankaan muistojamit Porissa

Helmikuussa kuolleen Pori Jazzin entisen taiteellisen johtaja Jyrki Kankaan muistojamit järjestetään perjantaina Porissa Suomalaisella Klubilla.

Yle lähettää konsertin suorana ja sitä voi seurata yllä olevan videon kautta. Striimi käynnistyy kello 18.55 ja kestää puolille öin.

Mr. Pori Jazz

Jyrki Kangas toimi Pori Jazzin taiteellisena johtajana vuoteen 2009 saakka.

Hän on myös toiminut Pori Jazzin taustayhtiö Pori Jazz 66:n toiminnanjohtajana.

Kangas vaikutti keskeisesti siihen, että Pori Jazz kehittyi populaarimusiikin yleisfestivaaliksi jazzväkeä silti unohtamatta. Vaikka Kangas otti välillä tiukastikin kantaa, hän toisaalta kuunteli filosofisen pitkämielisesti jazzpuritaanien nurinaa, jonka mukaan poptähdet olivat festivaalilla liian isossa roolissa.

Jyrki Kangas soitti kontrabassoa useissa eri kokoonpanoissa, kuten Poriginal Quartet, JaxSix ja Pori Big Band. 1970-luvun alussa hän toimi Porin kaupungin orkesterin amanuenssina.

Jyrki Kangas Reposaaressa.
Viime vuosina Jyrki Kangas oli aktiivisesti mukana Puhtaan Meren Puolesta -yhdistyksen toiminnassa.Jenni Joensuu / Yle

"Kato, tornissa on venäläinen vakooja"

Jyrki Kankaan muistojameihin on tulossa esiintymään ja vieraaksi runsaasti tunnettuja eri alojen ihmisiä.

Paikalle ovat saapumassa muun muassa elokuvaohjaaja Timo Koivusalo ja näyttelijä Tapio Liinoja, sekä muusikot Jukka Perko, Reino "Reiska" Laine ja Olli Ahvenlahti. Heillä kaikilla on omat muistonsa Kankaasta.

– 90-luvun alkupuolella suunniteltiin Tuttu juttu -showta. Ajatuksena oli, että tehdään niin iso show kuin mahdollista. Kävimme Turku-hallissa (silloin Typhoon), jossa Jyrki oli tuolloin toimitusjohtajana. Hän alkoi visioimaan, että hallia sponsoroiva autofirma voisi lahjoittaa joka jakson pääpalkinnoksi auton, joka laskettaisiin nostureilla hallin katosta. Tajusimme pian, ettei minun ja Hallikaisen suuruudenhulluus ollut mitään verrattuna Jyrkiin, muistelee Timo Koivusalo.

Saksofonisti Jukka Perko muistaa Jyrki Kankaan huumorintajuisena miehenä, joka ei kuitenkaan ollut helpoimmasta päästä.

– Hän oli kulmikas luonne ja siihen kun yhdisti satakuntalaisen huumorin, niin kaikkien kanssa hän ei tullut toimeen, Perko naurahtaa.

Kankaan huumorintaju oli Perkon mukaan omaa luokkaansa.

– Olimme soittamassa Kultarannassa presidentti Tarja Halosen aikana, ja siellä oli paikan päällä myös Venäjän silloinen presidentti Dmitri Medvedev. Tauolla juttelimme presidentti Halosen kanssa ja Medvedev innokkaana valokuvaajana kiipesi Kultarannan torniin kuvaamaan. Jyrki sitten tönäisi Halosta olkavarrellaan, että kato, tornissa on venäläinen vakooja, Perko nauraa.

Reiska Laine ja Jyrki Kangas Pori Jazzeilla.
Reiska Laine ja Jyrki Kangas Pori Jazzeilla vuonna 2015.Pori Jazz

Jyrki Kangas muistetaan myös muusikkona. Rumpali Reiska Laine kertoo, että Kankaan maratoonarin kunto teki hänestä vahvan soittajan.

– Moni basisti ei pärjännyt nopeille tempoille, mutta Jyrki oli sinnikäs basisti, joka jyräsi eteenpäin. Jos joku jäi jälkeen niin hän katseli vihaisesti. Hän oli myös kuin teatteriohjaaja ja katseli lavaa aina sillä silmällä, että sen pitää näyttää hyvältä.

Jukka Perkon tapaan Laine muistaa Kankaan olleen persoonallinen ihminen, jota kaikki eivät ymmärtäneet.

– Hän oli hyvin suorapuheinen ja loukkasi sillä montaa ihmistä. Hän saattoi sanoa jollekin, että et sä osaa soittaa, sen takia sulle ei oo keikkaa.

Lue myös:

Presidentti Tarja Halonen: Pori Jazzin isä Jyrki Kangas edusti suomalaista sisua

Mr Pori Jazzia muistellaan heinäkuussa – "Hyvän tuulen jamit Jyrki Kankaan hengessä"

Pori Jazzin entinen taiteellinen johtaja Jyrki Kangas on kuollut – kollegat muistelevat rohkeaa visionääriä