Paula Takion kolumni:  Etäopetus on oma taiteenlajinsa 

Etäopetus vaatii paljon sekä opettajalta että opiskelijalta, kirjoittaa Paula Takio.

opiskelu
Paula Takio
Kalle Mäkelä

Olen ollut opettajana parisenkymmentä vuotta. Etäopetus oli jotain, jota en ollut koskaan kokenut enkä siihen ollut mitenkään valmistautunut.

Kun etäopetusvaihe alkoi, olin varsinaisesta opetustyöstäni virkavapaalla yhden valinnaisen kielikurssin opetusta lukuun ottamatta.

Jo pelkästään kurssin alkuun pääseminen etäopetuksen käytännön järjestelyineen vaati työtunteja niin, että kahden ensimmäisen viikon aikana kuluivat kaikki kurssin suunnittelutyöhön annetut palkalliset työtunnit.

Etäopetus on eri asia kuin verkko- tai monimuoto-opetus. Verkkokurssissa opiskelijalle on kaikessa rauhassa etukäteen laadittu riittävästi opiskelua ohjaava paketti, jota hän pystyy omassa tahdissaan ja itse valitseminaan aikoina suorittamaan. Etäopetuksessa tärkeäksi nousi reaaliaikainen yhteydenpito videokokousvälinein. Opetukseen käytetyt ohjelmat, minun kohdallani Teams (opettajana) ja Zoom (opiskelijana), on tarkoitettu alun perin palavereja ja kokouksia varten, eikä niitä ollut ainakaan omassa työyhteisössäni ennen tätä koskaan käytetty edes sellaiseen. Kaikki oli kertaheitolla uutta.

Kun etäopetuskurssi alkoi, piti koko opetuksen ja oppituntien rakenne ajatella uusiksi. Viikon sisällä opiskelijoilta tuli ensimmäiset tuskaiset viestit siitä, miten he ovat hätää kärsimässä, kun jokaisesta kurssista tulee lukuisia tehtäviä. Kaikki piti osata palauttaa eri aikoihin ja itsekuria täytyi löytyä niiden tehtävien tekemiseen.

Tunsin sympatiaa: olinhan itse jo siinä kohtaa päivitellyt tuuriani. Miten raskasta olisi ollut hoitaa 10 ryhmän kurssit yhden sijaan, käytännössä siis vähintään 180 opiskelijan tehtäväsuoritukset parinkymmenen sijaan viikossa. Ilman lähiopetuksen luokkahuoneen rauhoitettua tilaa, jossa asiat hoituvat ohjatusti juuri silloin, kun niille on aika määrätty. Etäopetuksessa tuntui, että sekä opettajana että opiskelijana joutui aivan uudella tavalla jonglööraamaan tehtäväsuoritusten ja palautteiden kanssa.

Mitä sitten opiskelijana ajattelin: pitkät yhtäjaksoiset luentorupeamat eivät sovi etäopetukseen.

Oli havahduttavaa oman opetustyön lisäksi kokea opiskelijan näkökulma. Olin aloittanut keväällä opintoja yliopistossa. Nekin siirtyivät etäluennoiksi. Koska aloitin myös uuden kokopäivätyön kesken kevään, venyivät päivät ruudun ääressä melkoisiksi. Saatoin istua aamulla työpäivää tekemään kodin tietokoneen ääressä, pidin iltapäivällä puolen tunnin tai tunnin tauon, ja istuminen jatkui luennolla puoli yhdeksään asti illalla. Ajatus tavallisesta työpäivästä paikasta toiseen siirtymisineen tuntui ylelliseltä. Kun tuollaisen perjantain jälkeen oli lauantainakin luennon seuraamista Zoomissa aamuyhdeksästä iltapäiväneljään, oli opiskelumotivaatio välillä koetuksella kiinnostavasta aiheesta huolimatta.

Mitä sitten opiskelijana ajattelin: pitkät yhtäjaksoiset luentorupeamat eivät sovi etäopetukseen. Kuusi tai seitsemän tuntia putkeen luennon kuuntelua tietokoneelta on liian rankka setti. Jos tavallisella lähiluentokerralla ryhmätyön tekeminen tuntuu tauolta, sitä se ei ole etäluentopäivänä. Itkukaan ei joskus ollut kaukana, kun luennoitsija sanoi, että pidetään kohta tauko, ja sitten paljastui, että ”tauko” oli ryhmätyön tekemistä varten. Tauoksi pitikin kirjautua erikseen oman ryhmän kanssa toiseen videopalaveriin.

Miksi se tuntui niin raskaalta? Kevään mittaan tutustuin useampiinkin artikkeleihin (siirryt toiseen palveluun) aiheesta. Luennon seuraaminen tietokoneen ruudulta on toista kuin luentosalissa paikan päällä. Kun lähtee kotoa luentosaliin tai luokkaan, menee omanlaiseensa kuplaan, jossa asennoituu keskittymään. Häiriötekijöitä ei ole kuin oman kännykän verran. On eri asia mennä kymmenen minuutin kahvitauolla kahvilaan ja napata sieltä valmiiksi keitetty kahvi ja vaikka pulla kuin pitää perheellisenä kotona 10 minuutin kahvitauko. Vieläkin ihmetyttää, miten kymmenen minuuttia saattoikin tuntua niin paljon lyhyemmältä kotona!

Etäopetuksesta on eittämättä paljon myös hyötyjäkin: kevään aikana sai iloita siitä, että monipuolinen ja kattava webinaaritarjonta tuli kotiin. Jotkut opiskelijat todella loistivat etäkurssilla, vaikka se ei kaikille sopinutkaan. Jotta etäopetus toimisi hyvänä vaihtoehtona ja mahdollisuutena, sen erityiset kuormitustekijät sekä opettajalle että opiskelijalle täytyy ottaa huomioon työsuunnitelmia laatiessa.

Paula Takio

Kirjoittaja on kieltenopettaja ja kääntäjä, joka on työskennellyt kymmenen vuotta ammatillisessa koulutuksessa opettajana. Tänä keväänä hän on siirtynyt pohtimaan työkseen vapaaehtoisen palokunnan koulutussisältöjä ja intoilee rönsyilevästä puutarhasta.

Kolumnista voi keskustella 30.7. klo 23.00 asti.