Tästä vuodesta on tulossa liikennekuolemien musta vuosi – Miksi liikenneturvallisuuden hyvä kehitys on hukattu muutamassa vuodessa?

Poliisin mukaan liikennekuri on höltynyt selvästi jo keväästä alkaen.

liikenneturvallisuus
Kuvassa on kynttilöitä ja kukkia tien varressa puun juurella.
Muistokynttilöitä ja kukkia maanantaina puuhun törmänneen autoilijan onnettomuuspaikalla Lahdessa. Mika Halme / Yle

Parin viime päivän aikana on sattunut poikkeuksellisen paljon kuolemaan johtaneita liikenneonnettomuuksia.

Torstaina tapahtui erityisen paha onnettomuus Parkanossa, missä kahden henkilöauton ja raskaan ajoneuvon törmäyksessä kuoli ainakin kaksi henkilöä ja useita loukkaantui, osa heistä vakavasti. Onnettomuuden syytä tutkitaan.

Myös Torniossa kuoli torstaina aamupäivällä iäkäs mies törmättyään autollaan betonipilareihin.

Kaikkineen kuluvasta vuodesta on tulossa liikenneturvallisuuden suhteen vähintään yhtä synkkä kuin viime vuodesta, kun mittarina ovat liikenteessä kuolleet ihmiset.

Liikenneonnettomuuksissa kuolleet vuosina 2019 ja 2020
Samuli Huttunen / Yle

– Tavoitteena on ollut, että tänä vuonna kuolisi korkeintaan 136 ihmistä liikenteessä. Nyt näyttää valitettavasti siltä, että tämä tavoite menee rikki elokuun aikana, Liikenneturvan tutkimuspäällikkö Juha Valtonen sanoo.

Tavoite lipesi muutama vuosi sitten

Suomessa liikenteessä kuolleiden määrää on onnistuttu vähentämään reilusti 2000-luvulla. Tavoitteena on päästä korkeintaan sataan kuolemaan vuonna 2025.

Vielä vuonna 2014 oltiin varsin hyvin asetetun vähentymistavoitteen linjalla, mutta sitten tapahtui jyrkkä käänne huonompaan suuntaan eikä tätä käännettä ole saatu kurotuksi takaisin.

Liikenneturvallisuuskehitys 2000-luvulla
Samuli Huttunen / Yle

– Turvallisuuden parantamiseksi ei ole vieläkään tehty riittävästi töitä. Tavoitteet ja toimet eivät ole kohdanneet. Suunnitelmia tilanteen parantamiseksi kuitenkin on. Ajoneuvoihin on tulossa uusia turvaominaisuuksia ja toisaalta tiestön turvallisuutta parannetaan, Valtonen sanoo.

Valtasen mukaan keskeinen tekijä liikenneturvallisuudessa on kuitenkin itse teillä liikkuja ja hänen käyttäytymisensä. Liikennesäännöt eivät paljon auta, jos niitä ei noudateta. Tämän on viime aikoina havainnut myös poliisi.

Liikennekuri karkasi keväällä

Koronavirus vaikutti keväällä huomattavasti liikennemääriin Suomessa varsinkin Etelä-Suomessa, mutta liikennevirtojen rauhoittuminen ei rauhoittanut tiekäyttäytymistä.

– Keväästä lähtien partiot ovat havainneet teillä aivan järjettömän kovia ylinopeuksia sekä törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia. Näyttäisi siltä, että näillä havainnoilla ja vakavilla onnettomuuksilla on jokin seuraussuhde, komisario Asko Sartanen Itä-Uudenmaan poliisista kertoo.

Liikennekuri näyttäisi alkaneen höltyä samaan aikaan, kun poliiseja määrättiin valvomaan Uudenmaan maakuntarajan ylittämistä osana koronaviruksen leviämisen estämistoimia.

– Silloin liikenteen näkyvä valvonta väheni ja ajoneuvojen nopeudet alkoivat kasvaa. Jonkinlainen liikennekurin notkahtaminen siinä tapahtui, Sartanen arvioi.

Suomi on EU:n keskiarvomaa

Synkkä tilannekuva muuttuu hieman, kun Suomea verrataan muuhun Eurooppaan. Kevään onnettomuuksissa Suomi ei erotu muusta Euroopasta juuri mitenkään, kun vertailujaksoa pidennetään.

Euroopan liikenneturvallisuusviraston tuore raportti (siirryt toiseen palveluun) kertoo, että erilaiset koronaviruksen takia asetetut liikenteen rajoitustoimet vähensivät huhtikuussa keskimäärin 36 prosenttia liikenneonnettomuuksissa kuolleiden määrää EU-maissa.

Tämän vuoden huhtikuussa kuolleiden määrää verrattiin huhtikuun keskiarvoon vuosilta 2017 – 2019. Suomi asettui vertailussa lähes tarkalleen keskiarvoviivalle.

Italiassa kuolemien määrä väheni peräti 80 prosenttia ja Belgiassa, Espanjassa sekä Ranskassa yli 60 prosenttia.

Muutamissa maissa, kuten Ruotsissa, Tanskassa ja Alankomaissa kehitys oli päinvastainen eli liikennekuolemat lisääntyivät liikenteen vähentymisestä huolimatta.

17.7.2020 klo 10.00: Korjattu Juha Valtosen nimi. (Oli jutussa aiemmin Valtanen)

Lue myös:

Poliisi epäilee moottoripyöräilijän ajaneen huomattavaa ylinopeutta Kokemäen kuolonkolarissa

Koronalla on suora yhteys rajusti lisääntyneisiin törkeisiin ylinopeuksiin – ”Tilanne on nuorten kannalta ihan hirveä”