Yksinyrittäjän tukieurot odottavat ottajaansa – pohjalaisyrittäjistä vain pieni osa on hakenut koronatukea

Yksinyrittäjä voisi paikata koronapandemian liikevaihtoon tuomia kolhuja, mutta pohjalaiskunnissa jakamatta on vielä miljoonia euroja.

yritystuet
Kampaamotuoli parturi-kampaaja
Moni pohjalaisista yksinyrittäjistä on kampaamoalalla.Henrietta Hassinen / Yle

Kehitysyhtiöissä ja kuntien yritysneuvonnoissa ihmetellään koronatuen heikkoa menekkiä. Ilmiö on maanlaajuinen.

Kuntien kautta tarjotaan yksinyrittäjälle kertaluontoinen 2000 euron tukisumma (siirryt toiseen palveluun), jos korona on nakertanut myynnistä tai liikevaihdosta vähintään 30 prosenttia. Hakuaikaa on vielä syyskuun loppuun saakka.

Pietarsaaren seudun kehitysyhtiö Concordiassa jaettavana on yli kolmen miljoonan euron potti, sillä etukäteisarvioiden mukaan yksinyrittäjiä on seudulla noin 1600. Heinäkuun puoleen väliin mennessä tukea on hakenut vain kuudesosa tukeen oikeutetuista yrittäjistä.

Kokkolanseudun kehitysyhtiössä Kosekissa yksinyrittäjille jaettavana on vajaan kahden miljoonan euron summa. Heinäkuun puoleen väliin mennessä tukea on hakenut Kokkolan ja Perhon alueelta kolmisensataa yritystä eli vajaa kolmannes alueen yksinyrittäjistä.

Myös Kaustisen seutukunnassa puhutaan samasta mittaluokasta. Noin neljästä sadasta yksinyrittäjästä hiukan yli sata on hakenut koronatukea.

Miksi raha ei kelpaa?

Rahan huonoon menekkiin on monta syytä. Concordian toimitusjohtaja Jarl Sundqvist näkee sekä myönteisiä, että kielteisiä syitä ilmiölle.

– Ehkä yrittäjien tilanne on niin hyvä, että korona ei ole leikannut tuloista kolmeakymmentä prosenttia. Silloinhan tukea ei voi hakea. Toisaalta yrittäjät eivät halua leimautua. Ehkä koetaan, että tuen hakeminen ja saaminen leimaavat yrityksen. Minusta se on huonoa ajattelua.

Sundqvist perustelee, että tukeen ovat oikeutettuja kaikki koronan heikentämät yritykset Suomessa. Korona ei ole yrittäjien syy ja siksi sen vaikutuksia kannattaa lieventää koronatuella, joka on juuri sitä varten räätälöity.

Kokkolanseudun Kehitysyhtiö Kosekin vt. toimitusjohtaja Pekka Pohjola arvioi myös, että yrittäjillä on ehkä korkea kynnys hakea tukea, jos aiempaa kokemusta hakemisesta ei ole. Hän rohkaisee tuenhakuun.

– Varmasti pientä liikevaihtoa tekevälle yrittäjälle 2000 euroa on hyvä lisä vaikkapa kattamaan kuukausittaisia juoksevia kuluja.

Koskettaa muitakin kuin omaa napaa

Kunnissa ja kehitysyhtiöissä autetaan tuenhaussa. Lomakaudella on pistetty pystyyn päivystys, jotta tarvitsijat saavat apua lomakkeiden täyttämisessä.

Kaustisen seutukunnan yritysneuvoja Erkki Laide näkee tärkeänä, että tulonmenetyksiä kokevat hakevat tukea. Asia koskettaa laajempaa tekijäjoukkoa kuin vain yhtä yritystä.

– Kun yrityksillä menee hyvin, kunta ja valtio saavat siitä verotuloja. Ja jos taas menee huonosti, se koskettaa kotikuntaa ja seutukuntaa. Siksi on järkevää hakea tukea, jos on siihen oikeutettu. Tätä elvytystä varten kunnille ja seutukunnille on annettu rahaa.

Kaustisen seutukunnassa asia nostetaan esille lomakauden jälkeen. Seutukunnan yrittäjistä noin puolet on yksinyrittäjiä.

Kokkolassa on huomattu, että korona ei ole runnellut ihan kaikkia toimialoja. Esimerkiksi rakentajilla ja sisustusfirmoilla työt ovat voineet jopa lisääntyä.

Pietarsaarenseudun Concordian toimitusjohtaja Jarl Sundqvist on havainnut, että tukea ovat hakeneet esimerkiksi parturit, kampaajat, kosmetologit, ompelijat, hierojat, LVI-asentajat, sähköasentajat, pienet konsultti- ja suunnittelutoimistot sekä kivijalkakauppiaat.