Selviääkö Antti-pihlaja ankarasta talvesta? Torniossa testataan uusia kasveja, jotka pärjäisivät pohjoisessa

Suurin osa pilottikasveista selvisi ensimmäisen talven yli ja kasvaa hyvin. Pohjoisen lajikirjo saattaa siis laajeta.

kasvit
Rönsyakankaali kukkii heinäkuussa.
80-luvulta asti toimineessa Tornion Arboretumissa on satoja eri lajikkeita. Pirkko Kukko-Liedes / Yle

Tornion Arboretumissa tutkitaan pohjoiselle uusien kasvilajien talvenkestävyyttä. Kallioputaalla sijaitsevaan puutarhaan istutettiin viime kesän lopussa kymmeniä erilaisia pilottikasveja, joiden pärjäämistä aiempaa pohjoisemmassa seurataan yhteistyöhankkeessa Oulun yliopiston kanssa.

Arboretumiin on istutettu muun muassa eri koivulajeja, herukkaa, heisikasveja, syreeniä ja pihlajaa. Suurin osa kasveista selvisi hyvin ensimmäisestä talvesta ja esimerkiksi pihlajalajike Antti näyttää viihtyvän Torniossa hyvin. Seitsemästä pihlajasta vain yksi kuoli talvella.

Uusien kasvujen alkutaival pohjoisen oloissa näyttää siis lupaavalta, mutta tulokkaita on seurattava vielä pitkään – useita vuosia – ennen kuin tiedetään, onko niistä pohjoisen eläjiksi.

– Jos kokeilun tulokset ovat hyvät ja kasvit menestyvät, sitten niitä voidaan ruveta tuottamaan taimistoille ja taimivälittäjille, ja näin voidaan laajentaa pohjoisen lajikirjoa, kertoo puistomestari Henna Lauhikari.

Torniossa tutkitaan, kestääkö Antti-pihlajalajike pohjoisen talven.
Pihlajalajike Antin alkutaival Torniossa on sujunut lupaavasti. Pirkko Kukko-Liedes/ Yle

Puistotyöntekijä Miia-Maria Alkun toimenkuvaan kuuluu kirjata tietoja kokeilukasvien voinnista ja ominaisuuksista. Kesäkauden aikana tehdään kolme seurantaa. Keväällä tarkasteltiin ymmärrettävästi nimenomaan sitä, kuinka kasvi oli kestänyt talven.

Heinäkuussa tehdyssä seurannassa tarkasteltiin, onko havaittavissa tuholaisvaurioita tai tauteja ja miten kasvu on lähtenyt käyntiin.

– Katsottiin korkeutta, leveyttä ja peittävyyttä. Lisäksi tarkasteltiin koristearvoa. Esimerkiksi Antti-pihlajassa on nätti punertava väri latvassa, Alkku kertoo.

Syksyllä tarkastetaan vielä, millainen kesäaikainen kasvu on ollut ja millaiseen syysväriin kasvi pukeutuu. Mikäli kasvit selviävät toisestakin talvesta, ensi vuonna päästään tekemään samat seurannat samoille kasvoille.