Kevät jätti jälkensä myös koiraharrastuksiin – näyttelyiden perumisesta tulonmenetyksiä seuroille

Koiranäyttelyt tuovat rahaa seurojen lisäksi muun muassa alueen matkailulle.

Koiraharrastukset
En lancashire heeler har lyfts upp på ett bord för att bedömas av en domare på en hundutställning.
Koiranäyttelyt jatkuvat elokuussa. Kuvituskuva.Linus Hoffman / Yle

Korona-aika iski myös koiraharrastajiin. Tulonmenetyksiä ja toimintavaikeuksia tuli useille koiraseuroille sekä näyttelyiden järjestäjille.

Näyttelyt ovat iso tulonlähde eri yhdistyksille. Muun muassa metsästysseurat rahoittavat toimintaansa näyttelytalkoilla.

– Talkoolaiset ovat tärkeitä. He eivät välttämättä ole näyttelyharrastajia, mutta rahoittavat oman seuransa toimintaa sitä kautta. Näyttelyn läpivienti vaatii paljon työtunteja, kertoo kempeleläinen Katja Korhonen.

Korhonen on ulkomuototuomari, ja hän on mukana myös Oulun NORD -näyttelyjen toimikunnassa.

Hänen arvionsa on, että esimerkiksi isoihin koiranäyttelyihin tarvitaan noin 200 talkoolaista. Kainuussa suurin näyttely eli Kainuun kennelpiirin Tamminäyttely vietiin läpi vielä ilman ongelmia. Kevään aikana kaksi ryhmänäyttelyä jäi järjestämättä Ylä-Kainuussa.

Kainuun Kennelpiirin puheenjohtaja Jari Laine kertoo, että järjestäjät olisivat voineet siirtää nämä näyttelyt, mutta ne päädyttiin perumaan tautitilanteen ollessa aivan avoin.

– Tästä aiheutui kennelpiirille tulojen menetystä, mutta suurimmat menetykset kokivat tietysti järjestävät seurat. Heiltä jäi kaikki tulot saamatta näyttelyistä, Laine kertoo.

Kainuussa järjestetään suunnitellusti ryhmänäyttely elokuussa.

Koiraharrastajat jättävät rahaa näyttelypaikkakunnalle

Pohjois-Pohjanmaallakin jäi kaksi isoa näyttelyä järjestämättä kevään ja kesän aikana. Kyseessä olivat kaksipäiväiset näyttelyviikonloput.

Toukokuulta peruttiin NORD-näyttely, jossa koirat kisaavat pohjoismaisista ja kotimaisista serteistä, heinäkuussa puolestaan jäi järjestämättä niin sanottu INT-näyttely, jossa roturyhmänsä kauneimmat uros ja naaras saavat kansainväliset sertit eli sertifikaatit suomalaisten lisäksi.

Sertit jaetaan näyttelyssä roturyhmänsä kauneimmille sukupuolensa edustajille, tuomari voi myös päättää, ettei anna sertiä yhdellekään koiralle.

Korhonen kertoo, että Oulun seudulla on mahdotonta järjestää isoja näyttelyitä muualla kuin ulkona.

– Tiloja ei ole tarpeeksi. Ja jos on sisätila tarjolla, niin vuokrahinta nousee liian korkeaksi, Korhonen kertoo.

Esimerkiksi Oulun NORD-näyttelyyn odotettiin reilua 1 500 koiraa ja 3 000 ihmistä.

Korhonen muistuttaa, että näyttelyiden ainoat hyötyjät eivät ole kennelpiirit ja järjestävät seurat – rahaa käytetään esimerkiksi majoitukseen ja ruokailuihin.

Pohjois-Pohjanmaan kennelpiirin puheenjohtaja Jaana Heiskari kertoo, että näyttelyiden lisäksi myös muut harrastajat ovat olleet tiukilla. Koirahallien vuokrat juoksevat, vaikka toiminta on ollut täysin jäissä kevään ja alkukesän ajan.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme (siirryt toiseen palveluun)

sähköpostiisi.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)