Tästä järvestä etsittiin viikonloppuna Raisa Räisäsen korua tai kelloa – tai edes jotain vihiä 20 vuotta vanhasta katoamisesta

Merkkejä Raisa Räisäsestä etsittiin viikonloppuna Hervantajärvestä, mutta valitettavasti mitään ei löytynyt. Poliisi jatkaa tutkintaa samalla järvellä myöhemmin.

Raisa Räisänen
Hervantajärven etsinnät
Raisa Räisästä etsittiin viikonloppuna Hervantajärvestä. Hejac ry

Yli 20 vuotta sitten kadonneesta Raisa Räisäsestä etsittiin viikonloppuna jälkiä uudesta paikasta.

Vapaaehtoiset etsivät jälkiä Hervantajärvestä, joka on noin kymmenen kilometrin päässä Räisäsen katoamispaikasta Tampereen keskustasta.

Tamperelainen Raisa Räisänen katosi jälkiä jättämättä lokakuun 16. päivä vuonna 1999. 16-vuotiaan koripalloilijan katoaminen on yksi Suomen tunnetuimmista ratkaisemattomista tapauksista. Katoamista tutkitaan nyt murhana.

Uudet etsinnät liittyvät koiraharrastajan havaintoihin.

Aamulehti kertoi (siirryt toiseen palveluun) viime marraskuussa koiraharrastajan havainnoista katoamispäivän jälkeisenä aamuna. Koiraharrastaja kuuli varhain aamulla kovaa moottorin ääntä Hervantajärven läheiseltä metsätiellä. Auto ohitti koiranulkoiluttajan kovalla vauhdilla, kuljettaja oli riskinoloinen ja vaaleahiuksinen.

Etsinnät Hervantajärvellä
Etsijät etsivät jälkiä myös läheiseltä tieltä ja kääntöpaikalta. Hejac ry

Rannassa koirat ilmaisivat jotain. Mitään erikoista ei näkynyt, joten mies lähti rannasta pois. Hän ei tiennyt vielä Räisäsen katoamisesta, koska etsinnät käynnistyivät vasta myöhemmin.

Havainto tuli miehen mieleen 20 vuotta Räisäsen katoamisesta, kun poliisi julkisti uusia kuvia tapaukseen mahdollisesti liittyvistä autoista.

Monia välineitä tutkimiseen

Viikonlopun etsintöjen takana oli Pääkaupunkiseudun etsintä ry, joka on etsinyt lukuisia kadonneita ihmisiä. Mukana oli myös ihmisiä rikosfoorumi Hejacista. Hejacissa keskustellaan paljon kadonneista verrattuna sitä selvästi isompaan Murha.infon rikosfoorumiin.

Kadonnut Raisa Räisänen valokuvissa
Koripallossa taitava Raisa Räisänen katosi lokakuussa 1999.Yle kuvanauha

Merkkejä Raisa Räisäsestä etsittiin Hervantajärvestä ja rannasta vedenalaisen droonin, viistokaikuluotaimen, ruumiskoiran ja metallinpaljastimen avulla.

Hejacin puheenjohtaja Heikki Heinonen on kotoisin Pirkanmaalta ja seurannut alusta asti Raisa Räisäsen katoamista. Heinonen toivoi etukäteen, jos magneettin tarttuisi Hervantajärvestä Räisäsen koru tai kello. Näin ei ikävä kyllä käynyt.

Lämmin tuulinen ja kirkas sää sekä matala etsintäalue haittasivat jonkin verran etsintöjä.

Heinosen mukaan jos järvessä on luita, niiden löytyminen on mahdollista vielä 20 vuoden jälkeen.

– Ei löytynyt mitään, vaikka oli hyvin kalustoa mukana, Heinonen kertoo maanantaina.

Etsijät tutkivat maalla myös paikan, missä koirat haukkuivat rannassa.

– Sieltä löytyi kaikenlaista kamaa, mutta ei mitään Raisaan viittaavaa.

Hervantajärvi
Hervantajärvi syksyllä. Antti Eintola / Yle

Useita vesistöjä on jo tutkittu

Räisästä on etsitty aiemmin jo Tammerkoskesta, Näsijärvestä, Pyhäjärvestä, joista ja ojista ruumiskoirien avulla ja naaraamalla. Poliisi on tarkastanut lukuisia vinkkejä.

2000-luvun alussa Aamulehti kertoi miehestä, joka oli kalassa Näsijärven Koljonselällä. Miehen mukaan uistimeen tarttui pitkiä, vaaleita hiuksia. Sukeltaja ja ruumiskoira tarkastivat vinkin, mutta poliisin mukaan kyseisestä kohdasta löytyi vain tukkeja.

Heikki Heinonen on käynyt katsomassa myös Sääksjärven rantaa, ja hän haluaisi tehdä etsintöjä myös siellä.

Sääksjärvi sijaitsee lähellä Multisillan asuinaluetta, johon liittyy kuuluisin vinkki. Taksinkuljettaja todisti vuonna 2015 ottaneensa kyytiin keskustasta Räisäsen tuntomerkkeihin sopivan, kylmissään olevan nuoren naisen.

Tyttö oli noussut taksin etupenkille, kun tämän mukana ollut mies jutteli auton takana. Pelokas nainen oli sanonut: Mitenköhän minulle käy?

Kuljettaja rauhoitteli tyttöä ja tarjoutui viemään hänet kotiin. Tyttö ei kieltäytynyt, mutta ulkomaalaistaustaisen miehen tullessa autoon asiasta ei enää keskusteltu.

Kuljettaja kertoi vieneensä kaksikon noin kymmenen kilometrin päähän keskustasta Multisillan lähiöön Multiojankatu 28:ssa sijaitsevalle kerrostaloalueelle. Multisillan kaivannoissa ei kuitenkaan löytynyt mitään, vaikka poliisi teki etsintöjä myös vesialueilla.

Siksi Heinonen haluaisi tutkia Sääksjärven.

– Siellä on yksi yleinen matonpesuranta. Se on yksi vaihtoehto.

Oriveden mysteerivainaja

Eläkkeellä oleva Heikki Heinonen oli tutkimassa kymmenkunta vuotta sitten Oriveden tuntemattoman vainajan tapausta. Näiden etsintöjen ympärille syntyi rikosfoorumi Hejac.

Orivedeltä metsästä kaatuneen puun juurakon vierestä löytyi huhtikuussa 2007 tuntematon vainaja. Pari kuukautta aiemmin bussikatoksesta oli löytynyt vaatekassi, joka toimitettiin löytötavaratoimistoon.

Vainaja oli tietoisesti hävittänyt kaikki omaan henkilöllisyyteensä liittyvät dokumentit ja muut todisteet. Takin taskusta löytyi kuitenkin pieniä paloja revitystä bussilipusta, joka oli ostettu Tampereen ja Jämsän välille.

Heikki Heinonen otti tämän johtolangaksi.

– Kävin plaraamassa majoituskortit Jämsässä ja ilmoitin keskusrikospoliisille löydöistä.

Myöhemmin keskusrikospoliisi vahvist (siirryt toiseen palveluun)i, että vainaja oli vuonna 1967 syntynyt saksalainen nainen.

Samanlaista läpimurtoa toivotaan nyt myös Raisa Räisäsen tapauksessa.

Keskusrikospoliisin rikoskomisario Paavo Tuominen kertoi aiemmin Ylelle, että myös poliisi tutkii Hervantajärven. Tutkinta tehdään Tuomisen arvion mukaan lokakuussa tänä vuonna.

Muokattu 22.7. kello 10.08 juttua ja poistettu etsintävälineiden joukosta magneetti, jota ei järvessä päästy käyttämään. Lisätty, että matala vesialue haittasi etsintöjä.

Lue lisää:

Raisa Räisäsen katoamiseen etsitään vihjeitä uudesta paikasta Tampereelta: Noin 400 ihmisen olinpaikka on mysteeri Suomessa, moni katoaa kesällä

Elävä arkisto: Kun Raisa Räisänen katosi, äiti tasapainoili toivon ja pelon välillä

Nuori koripalloilija Raisa Räisänen katosi 20 vuotta sitten – Poliisilla on kolme eri teoriaa, mitä tapahtui: "Uskon, että syyllinen löytyy"