1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Suomen ortodoksinen kirkko

Ortodoksit pelkäävät kirkkonsa uskottavuuden menneen, kun sen piispat riitelevät keskenään – moni kokee, että kärhämä on lähtenyt käsistä

Ortodoksit toivovat sovintoa kirkon oppien mukaan, mikä vaatisi piispojen nöyrtymistä uskon perusoppien äärelle.

Ortodoksien mielestä metropoliitta Arsenin (vas.) ja arkkipiispa Leon kärhämä on mennyt henkilöön ja syyllistävää, vaikka tärkeintä ollsi pysyä asiassa ja etsiä ratkaisuja. Kuva: Sakari Partanen, Toni Pitkänen / Yle

Ortodoksikirkon piispojen riitely ei palvele kuin pahaa henkeä. Tätä mieltä ovat seurakuntalaiset, joita arkkipiispa Leon ja metropoliitta Arsenin kärhämät hämmentävät ja turhauttavat.

Kaikki eivät edes muista, mistä riidoissa on kyse. On selvää, että pitkään jatkunut riitely kuormittaa kirkkoväkeä.

Osa seurakuntalaisista näkee, että kyseessä on kahden voimakkaan piispan henkilökohtainen sotku.

Ortodoksien yhteinen näkemys on, että kärhämä on karannut käsistä, mennyt liian pitkälle.

– Tilanne on vain sykkeröitynyt ja pahentunut. On menossa henkinen mätäkuu, toteaa apulaisprofessori Pekka Metso Itä-Suomen yliopistosta. Hän vastaa käytännöllisen teologian opetuksesta ja tutkimuksesta.

Vaakalaudalla on ortodoksisen kirkon imagon lisäksi sen autonominen asema osana Turkista johdettua Konstantinopolin ekumeenista patriarkkaattia.

Nopein tie ulos olisi anteeksianto ja sovinto - piispojen nöyrtyminen uskon perusasioiden juurelle.

– Aito sovinto olisi kaunis ratkaisu, alku jollekin uudelle. Olisi esikuvallista kirkon jäseniä ajatellen, jos pattitilanne ratkeaisi kirkon arvojen ja julistuksen mukaisella tavalla, toivoo Pekka Metso.

Mutta se lienee toiveajattelua, hän arvelee:

– Lienee epärealistista ja naivia ajatella, että vastuullisen johtajuuden innostus valtaisi piispat juuri nyt.

Ortodoksiseen kirkkoon suunnitellaan selvityselimen perustamista. Kirkollishallitus käsittelee asiaa marraskuussa. Kuva: Ari Tauslahti / Yle

Valitukset, selvitykset, oikeusjutut, väitteet työpaikkakiusaamisesta, rahojen väärinkäytöstä ja virkavirheistä kielivät jostain muusta.

– Toivoisi, että piispat koittaisivat toimia itselleen uskotun vastuullisen tehtävän velvoitteiden ohjaamana. Nyt osoitellaan, että tuo on kiusannut minua ja tuo kiusasi minua ensin, ihmettelee Metso.

Ratkaisun sijaan etsitään syyllisiä

Seurakuntalaiset näkevät, että keskustelu henkilöityy. Ratkaisun etsimisen ja asioiden korjaamisen sijaan etsitään syyllisiä ja osoitetaan muita.

– Surulliselta tuntuu, että moni on pistämässä päätä pölkylle ja piispat vaihtoon, toteaa Antti Potkonen.

Hän toimii Ortodoksisten nuorten liiton johtokunnassa ja Joensuun ortodoksisen seurakunnan kirkkovaltuustossa.

– Pääasia eli yhteisten asioiden hoitaminen hukkuu keskustelussa täysin. Keskustelun luonne on surullinen, käy henkilöihin ja on jopa hyökkäävää sekä asiatonta, toteaa Metso.

Apulaisprofessorin mukaan raportoidut väärinkäytökset olisi syytä selvittää ja tutkia, mikä on oikeasti vialla.

– Kirkon johdon pitäisi pystyä etäännyttämään itsensä tässä tilanteessa.

Toimintakulttuuri on syntynyt pitkän ajan kuluessa

Antti Potkosen mielestä julkisuus tuo avoimuutta, mutta olisi parasta, että asia käsiteltäisiin loppuun kirkon sisällä, kirkollishallituksessa ja kirkon pään eli patriarkan toimesta.

– Haluaisin uskoa siihen, että aikuiset ihmiset pystyisivät keskustelemaan nämä asiat, toteaa Antti Potkonen.

Asioiden käsittely julkisuudessa ei ole seurakuntaväen mielestä pelkästään pahaksi.

– Ilman median huomiota näistä asioista ei olisi syntynyt keskustelua kirkon sisällä ja kaikki jäisi kulisseihin. Mediajulkisuuden myötä muutos parempaan on mahdollinen, toteaa apulaisprofessori Pekka Metso.

Metson mukaan kyse on pidemmästä prosessista kuin pelkästään Leon ja Arsenin kiistasta. Pitkän ajan kuluessa on syntynyt ortodoksien toimintakulttuuri.

– He eivät ole tätä tilannetta yksin synnyttäneet vaan taustalla on kollektiivinen monen vuosikymmenen prosessi. Kysymys tässä ongelmallisessa tilanteessa kietoutuu arvovaltaan, jota suojellaan peittelemällä vääryyksiä kirkon pyhyyden nimissä.

Ortodoksien mielestä piispojen olisi syytä tarkastella omasta roolista johtuvaa vaikutusta laajempaan kirkkoyhteisöön.

– Kiistat eivät saisi olla se areena, jolla johtajat ensisijaisesti toimivat. Olisi tärkeää, että hallinnon hämmennys ei ulottuisi seurakuntiin, arvioi Metso.

Diakoniatyöntekijä Eeva Timonen ei ota kantaa piispojen kiistojen syihin tai ratkaisumalleihin. - Olen huono neuvomaan ihmissuhdeasioissa. Kuva: Ari Tauslahti / Yle

"Emme me täällä seurakunnassa riitele"

Diakoniatyöntekijä Eeva Timosen mukaan piispojen kiistely aiheuttaa seurakunnassa hyvin ristiriitaisia ajatuksia.

– Seurakuntalaiset ovat kyselleet, miten se työnteko siellä seurakunnassa onnistuu, kun siellä riidellään. Mutta me olemme tietysti sanoneet, että ei me täällä seurakunnassa riidellä, kertoo Joensuun ortodoksisessa seurakunnassa työskentelevä Timonen.

Seurakunnassa panostetaan Timosen mukaan edelleen ruohonjuuritason työhön.

– Pidämme kirkon uskottavuutta yllä ja teemme suurella sydämellä työtä sen eteen, että kirkko säilyttää kasvonsa.

Aiheesta voi keskustella 20.7.2020 klo 23 saakka.

Aiheesta aiemmin:

Savon Sanomat: Metropoliitta Arseni epäilee arkkipiispa Leon työ- ja harkintakykyä

Ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo ilmoitti työnantajalleen häirinnästä – syyttää metropoliittaa rasismista ja loukkauksista

Ortodoksikirkon piispojen vanhat erimielisyydet nousivat taas pintaan – kiistakapulana nyt kirkon kielipolitiikka

Suomen ortodoksisen kirkon johtaja käräjöi alaistaan vastaan – syytteen mukaan arkkipiispa pakotettiin julkistamaan patriarkan kirje