1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. liikennevalot

Vilkkaan risteyksen liikennevalot vihdoin kuntoon – raju törmäys katkaisi pylvään Kokkolassa

Valoton risteys on sekoittanut liikennettä vajaan viikon Kokkolassa.

Raju törmäys teki pahaa jälkeä liikenteenjakajassa. Uuden liikennevalopylvään asennustyöt alkoivat perjantaina. Kuva: Ari Vihanta / Yle

Pohjoisväylän ja Kustaa Adolfinkadun risteys on viime viikonlopusta asti ollut hankalasti liikennöitävissä, sillä liikennevalot ovat olleet poissa käytöstä.

Valojen kunnossapidosta vastaavasta Dynniq Finlandista kerrotaan, että henkilöauton raju törmäys valotolppaan rikkoi laitteiston täydellisesti. Tolppa kaatui ja valo-opasteet särkyivät.

Vikaa ryhdyttiin korjaamaan vasta perjantaina, sillä varaosien saaminen Hollannista on kestänyt.

Projekti-insinööri Matti Hakola kertoo, että kolaroinut kuski on tiedossa, joten kustannukset menevän hänen vakuutusyhtiönsä piikkiin.