Lääkärin tyly sanavalinta jäi vaivaamaan surmatun miehen sisarta – edes ammattilaiset eivät aina osaa kohdata rikosuhrien omaisia

Henkirikosten uhrien läheisten tuessa on edelleen paljon parannettavaa. Hallitusohjelmassa on heille lupaava merkintä.

rikoksen uhrit
Heini Siltala
Heini Siltalan mielestä ammattilaisten pitäisi ymmärtää, että on aivan eri asia kohdata henkirikoksen uhrin läheinen kuin ihminen, jonka läheinen on kuollut luonnollisesti.Tiina Jutila / Yle

Heini Siltalan jääkaapin ovessa oli pitkään vaaleanpunainen tarralappu, jossa oli päivämäärä: 8.1.2018.

Sinä päivänä tulisi kuluneeksi tuhat päivää siitä, kun hänen veljensä ammuttiin pikkuriidan vuoksi. Mieletön teko oli saanut Siltalan täyteen vihaa ja epätoivoa.

– Aluksi olin aivan varma, että menen itse perässä, hän sanoo.

Siltalasta tuntui kuin kukaan ei voisi auttaa. Sitten hän päätti, että jos selviää tuhat päivää, selviää mistä vain. Lappu oli keittiössä muistutuksena tavoitteesta.

Kun kävelin sieltä ulos, oli helpompi hengittää.

Heini Siltala

Alkuvuonna Suomessa surmattiin keskimäärin kaksi ihmistä joka viikko. Se oli muutos pitkään jatkuneeseen tasaiseen laskuun henkirikollisuudessa.

Suurimmasta osasta näitä veritekoja ei juuri puhuta. Mitä tyypillisempi surma on päihteineen, teräaseineen ja toisille tuttuine osapuolineen, sitä vähemmän siitä herää yhteiskunnallista keskustelua.

Kuitenkin lähes kaikilla tapetuilla tai murhatuilla on perhettä tai ystäviä, jotka ovat jääneet kaipaamaan läheistään. Joillekin heistä takaisku on elämän pahin.

Heini Siltalan tavoin moni rikosuhrin läheinen jää ilman tarvitsemaansa apua yhteiskunnalta. Oikeus ammattilaisen tarjoamaan kriisiapuun (siirryt toiseen palveluun)on kirjattu lakiin, mutta se toteutuu rikosuhrien parissa työskentelevien järjestöjen mukaan vain osittain.

Kenties vielä suurempi puute on siinä, mitä tapahtuu alun sokkivaiheen jälkeen. Omainen saattaa tarvita esimerkiksi psykoterapiaa vasta sitten, kun rikos on käsitelty oikeudessa. Siinä vaiheessa ei kukaan yleensä tarjoa apua eikä omainen voi myöskään enää vaatia korvauksia terapiakuluista.

– Tässä mielessä rikoksen tekijästäkin pidetään parempi huoli kuin uhrin läheisistä, sanoo puheenjohtaja Leila Heininen henkirikosten uhrien läheisten Huoma ry:stä, itsekin läheisen väkivaltaisesti menettänyt.

Tässä jutussa kaksi henkirikoksen uhrin omaista kertoo elämästä läheisen väkivaltaisen kuoleman jälkeen. Heidän tarinansa valaisee sitä, miten kylmältä ja kovakouraiselta ympäröivä yhteiskunta voi näyttää trauman keskellä elävän ihmisen silmissä.

Vihainen aika

Hollolalaisen Katja Nokkasen mieleen on jäänyt outoja yksityiskohtia ajasta kymmenen vuotta sitten. Sairaanhoitajan epävarma kuiskaus lääkärille: "Pitäisikö jotain kriisiapua?" Tai sitten poliisin harkitsematon tokaisu isän kuoleman jälkeisessä kuulustelussa.

– Hän sanoi epäillystä tekijästä, että hän oli "kunnon poika", Nokkanen muistelee.

Se satutti. Nokkasen isä oli kuollut satunnaisen katuväkivallan seurauksena. Auto oli pysähtynyt kohdalle, mies oli noussut autosta ja lyönyt kerran. Isä oli menehtynyt vammoihinsa.

Epäilty oli saatu kiinni vasta kun hän oli itse kävellyt kamarille asianajajansa kanssa. Syy tekoon ei selvinnyt. Tekijällä ei ollut taustaa yhtä vakavista rikoksista.

Katja Nokkanen.
Rakastetun ja rauhallisen isän väkivaltainen kuolema oli Katja Nokkaselle järkyttävä isku. "Hän oli minulle maailman keskipiste", Nokkanen sanoo.Mika Halme / Yle

Siitä alkoi Nokkasen sanoin "vihainen aika", joka vei häneltä luottamuksen viranomaisiin pitkäksi aikaa. Osa perheenjäsenistä masentui, osa näki isästä takaumia ja painajaisunia.

Käräjäoikeuteen pääsy kesti lähes vuoden, eivätkä haavat päässeet arpeutumaan. Kriisiapua tai muutakaan ammattiapua ei lopulta tarjottu. Rikosuhripäivystyksestä Nokkanen käännytettiin, koska hän ei ollut rikoksen uhri. Nykyään näin ei tehtäisi.

– Meidät jätettiin yksin. Äidin kanssa mietittiin paniikissa arkisia asioita, kuten että mitä tehdään isän laskujen kanssa.

"Painukaa vittuun, eipä voisi vähempää kiinnostaa"

Nokkasen kokemuksista on kulunut hieman yli kymmenen vuotta. Hän on itsekin nähnyt, että moni asia on parantunut henkirikosten uhrien omaisten kohtelussa.

Rikosuhripäivystyksen mukaan turvaverkossa on silti aukkoja. Tilanteesta riippuen uhrin omainen voi tarvita akuuttia kriisiapua, pidempikestoista terapiaa, apua käytännön arjen pyörittämisessä tai vaikkapa rikosprosessin kanssa. Avun saaminen on yhä liian sattumanvaraista, varsinkin pienillä paikkakunnilla.

Toinen parantamisen kohde on osaaminen uhrin omaista kohdattaessa. Hyvää tarkoittava mutta taitamaton auttaja voi aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä.

– Heillä ei välttämättä ole kokemusta. Ja jos ei ole kokemusta, ei aina ole ymmärrystä siitä, kuinka laajasta asiasta on kysymys. On myös huomioitava se, että omaiset eivät ole aina heti kykeneviä ottamaan apua vastaan, sanoo Rikosuhripäivystyksen kehitysjohtaja Jaana Koivukangas.

Tämän vuoksi esimerkiksi Helsingin poliisissa kuolinviestien vieminen on keskitetty kokeneille rikostutkijoille. Mukana voi olla tilanteesta riippuen myös kriisityöntekijä, kuten poliisipastori.

On tärkeää, että omaiselle kerrotaan suoraan ja rehellisesti, mitä on tapahtunut.

Jari Koski

Kokenut poliisi osaa lukea tilannetta ja arvioida, miten omainen mahdollisesti suhtautuu suruviestiin. Joku omainen voi mennä täysin sokkiin, toinen on ehkä osannut odottaa kuolemaa tapahtuvaksi.

– Sellaistakin on sattunut, että on menty hattu kourassa ilmoittamaan ja sieltä on vastattu, että "painukaa vittuun, eipä voisi vähempää kiinnostaa", kertoo rikostarkastaja Jari Koski Helsingin poliisista.

Kosken mukaan poliisi pyrkii viimeiseen saakka välttämään tilannetta, jossa ihminen saa tiedon läheisensä kuolemasta mediasta.

– Kohtaamisessa on tärkeää, että omaiselle kerrotaan suoraan ja rehellisesti, mitä on tapahtunut. Toinen tärkeä asia on varmistaa, että tarvittava apu lähtee käyntiin saman tien. Sen jälkeen pyritään irrottautumaan ja keskittymään meidän tehtävään eli rikosten selvittämiseen.

"Tämä ihminen on kuollut"

Kun Heini Siltalan veljeä oli ammuttu, tämä kiidätettiin leikattavaksi Meilahden sairaalaan Helsinkiin. Poliisi soitti ja kertoi menevänsä kuulustelemaan uhria. Tämä makasi koomassa.

Siltala pyysi sairaalan henkilökuntaa ilmoittamaan ajoissa, jos hoidot päätettäisiin lopettaa. Sisarukset asuivat eri puolilla Suomea ja pikkusisko olisi halunnut nähdä veljensä vielä kerran elävänä.

Matkalla sairaalaan Siltala luki Iltalehdestä, että veli oli kuollut.

– Taisin myöhästyä puoli tuntia.

Sairaalassa Siltala vietiin pieneen huoneeseen. Siellä oli hän, hänen äitinsä, sairaanhoitaja ja kuollut veli. Sairaanhoitaja katsoi Siltalaa, osoitti tämän veljeä ja sanoi: "Tämä ihminen on kuollut". Uudestaan ja uudestaan. Ja Siltala huusi takaisin: "Se vain nukkuu!"

– En voinut ymmärtää hoitajan käytöstä. Mutta kun sokkivaihe oli myöhemmin mennyt ohi, käsitin että hänhän teki juuri niin kuin piti.

Heini Siltala
Yhteiskunnan silmissä Heini Siltala ei ollut surmatun veljensä lähiomainen, vaikka sisarukset olivat hyvin läheisiä.Tiina Jutila / Yle

Rikosuhripäivystyksen Koivukangas sanoo, että jokaisella henkirikoksen uhrilla on yleensä viisi tai kuusi lähiomaista. Järjestelmän silmissä lähiomaisia ovat kuitenkin vain uhrin puoliso ja lapset.

Siltala ei siis ollut surmatun veljensä lähiomainen, vaikka sisarukset olivatkin hyvin läheisiä. Kenties tämän vuoksi Siltalan piti itse etsimällä etsiä apua sen sijaan, että sitä olisi hänelle tarjottu. Pahimman traumavaiheen keskellä hän kävi kolme kertaa tapaamassa kriisipsykologista sairaanhoitajaa.

– Siellä oli joka kerralla eri ihminen, jolle piti aina selittää kaikki alusta. Ei siitä ollut mitään apua.

Työterveyslääkäri kirjoitti kuusi päivää sairauslomaa. Myöhemmin Siltala pyysi lääkäriltä rauhoittavaa lääkettä oikeudenkäyntiä varten, koska Rikosuhripäivystyksestä oli rohkaistu tekemään niin. Lääkäri ei suostunut.

– Hän sanoi, että "elämässä pitää kohdata asiat niin kuin ne tulee".

Kohtasi tappajan silmästä silmään

Tutkinnan aikana Siltala yritti turhaan rakentaa yhteyttä rikostutkijoihin ja syyttäjään, jotta olisi saanut tietää, mitä surmailtana oli tapahtunut.

– Sain tietää totuuden vasta, kun kävin tapaamassa ampujaa hovioikeuden tuomion jälkeen. Siellä hän kertoi minulle ihan eri asioita kuin oikeudessa. Olen varma, että hän puhui totta, Siltala sanoi.

Tapaaminen järjestyi Kriminaalihuollon tukisäätiön Vakavien rikosten jälkisovittelu -hankkeen kautta. Siltalasta tuli ensimmäinen jälkisovitteluun Suomessa hakenut ja päässyt omainen.

Kaikki eivät ymmärtäneet päätöstä. Siltalan täytyi selittää, ettei hän mene tapaamaan tappajaa antaakseen tälle anteeksi.

– Se oli maailman järkyttävin paikka. Mutta kun kävelin sieltä ulos, oli helpompi hengittää.

Lääkäri sanoi, että "elämässä pitää kohdata asiat niin kuin ne tulee".

Heini Siltala

Vakavien rikosten jälkisovittelussa tai -käsittelyssä uhri ja rikoksentekijä voivat tavata toisensa sen jälkeen, kun asia on käsitelty loppuun oikeudessa. Malli ei ole vakiintunut Suomessa, toisin kuin esimerkiksi Britanniassa tai Belgiassa.

Jonkin aikaa tapaamisen jälkeen tuli kuluneeksi tuhat päivää Siltalan veljen kuolemasta. Kun hän sinä aamuna käveli keittiöön, vaaleanpunainen tarralappu oli jääkaapin ovessa odottamassa.

– Näin sen ja itkin keittiön lattialla.

"Voivottelu tai kauhistelu eivät auta mitään"

henkilökuva
Rikosuhripäivystyksen Jaana Koivukankaan mukaan kaikki henkirikoksen uhrien läheiset eivät halua ulkopuolista apua. On kuitenkin ongelma, jos apua ei edes tarjota.Esa Syväkuru / Yle

Henkirikosten uhrien omaiset sanovat joskus, että vain toinen saman kokenut ihminen voi kunnolla asettua heidän asemaansa. Ulkopuolisen on vaikea ymmärtää esimerkiksi sitä, että omainen voi olla täynnä vihaa – ei surua.

– Voivottelu, kauhistelu tai lohtusanat eivät auta mitään, jos toisella on sillä hetkellä vahva vihan tunne, sanoo Jaana Koivukangas Rikosuhripäivystyksestä.

Monilla omaisilla on hyviä kokemuksia vertaistukitoiminnasta. Yksi vertaistukea tarjoavista toimijoista on Huoma – henkirikoksen uhrien läheiset ry. Sekä Heini Siltala että Katja Nokkanen ovat osallistuneet yhdistyksen toimintaan.

– Kun otin Huomaan yhteyttä, huomasin ajattelevani ensimmäisiä kertoja, että pystyn jatkamaan elämässä eteenpäin. Siihen meni minun kohdallani kahdeksan vuotta, Nokkanen sanoo.

"Kuin synkkä kuoppa, johon putoaa"

Pian isän kuoleman jälkeen Nokkanen sai lapsen. Arki pienen lapsen kanssa vei yli syvimmän kriisivaiheen – mutta samalla se aiheutti sen, että jotain jäi käsittelemättä.

– Pystyn suurin piirtein muistamaan, miten täysin toivottomassa tilassa aluksi olin. Se on kuin synkkä kuoppa, johon putoaa. Jos yritän tavoittaa sitä tilaa, elimistöni ei anna minun mennä sinne, hän kertoo.

– Luulen, että isän kuolema iski meihin läheisiin niin kovaa sen vuoksi, että hän oli niin rauhallinen. Emme kuvitelleet, että hänelle voisi tapahtua mitään tällaista. Se on vieläkin meidän lähipiirissä arka aihe. Pelätään, miten muut reagoivat, jos tästä sanoo jotain.

Ja tässä on tärkeä seikka, huomauttavat rikosuhrien parissa työskentelevät asiantuntijat. Läheisen väkivaltaisen kuoleman aiheuttama trauma voi palaa hiljaisella liekillä kymmeniä vuosia.

– Jos näitä traumoja ei hoideta, se aiheuttaa yhteiskunnalle paljon kuluja. Olisi tärkeää katsoa pidemmällä tähtäimellä näitä asioita ja tarjota apua eri vaiheissa, hankekoordinaattori Arja Konttila Rikosseuraamuslaitoksesta sanoo.

Se on vieläkin meidän lähipiirissä arka aihe.

Katja Nokkanen

Rikosuhripäivystyksessä alkaa syksyllä hanke, jonka tarkoituksena on osaltaan paikata aukkoja uhrien omaisten turvaverkossa.

Aiemmin on koottu eri puolilla Suomea yhteen toimijoita, jotka saattavat työssään kohdata henkirikosuhrien omaisia. Nyt on tarkoitus rakentaa paikkakuntakohtaisia palveluketjuja, joissa jokainen auttaja osaa ohjata omaiset kaikkiin palveluihin, joista nämä voisivat hyötyä.

– Ja omainen ohjataan sinne saattaen. Siten, että varmistetaan, että joku ottaa hänet vastaan. Ei siis vain anneta puhelinnumeroa, että soita tuonne ja mene tuonne, Jaana Koivukangas Rikosuhripäivystyksestä sanoo.

Tämä ilahduttaa Katja Nokkasta. Hän huomauttaa, että monelle läheisen väkivaltainen kuolema voi olla ensimmäinen lähelle osunut kuolemantapaus ylipäänsä. Silloin esimerkiksi hautajaisten järjestäminen on vielä tavallista suurempi stressin aihe.

Omaisten asema huomioitu hallitusohjelmassa

Henkirikosuhrien omaisten tilanne on huomioitu myös hallitusohjelmassa. Siihen on kirjattu maininta rikosten uhrien ja henkirikosten uhrien omaisten "paremmasta tuesta" sekä mahdollisuudesta saada korvausta Valtiokonttorilta.

Vielä ei ole kerrottu, mistä kirjauksessa on kyse. Uhrien parissa työskentelevät järjestöt ovat kuitenkin toivoneet parannusta ainakin kärsimyskorvauksiin.

Nykyään uhrin lähiomainen voi saada Valtiokonttorilta korvauksen kaikista rikoksen vuoksi aiheutuneista kuluista. Erillistä kärsimyskorvausta valtio ei kuitenkaan enää maksa, vaan se peritään tekijältä. Käytännössä iso osa rahoista jää saamatta, koska tekijät eivät pysty niitä maksamaan.

– Monet luulevat, että uhrien läheiset voivat saada suuriakin summia, kun ne on oikeudessa määrätty. Sieltä saattaa kuitenkin tulla vain muutamia kymppejä silloin tällöin, sanoo Arja Konttila.

Heini Siltala
Vertaistuen kautta Heini Siltala on tutustunut myös moniin sellaisiin henkirikosuhrien läheisiin, jotka ovat saaneet tarvitsemansa tuen. Hän sanoo olevansa heidän puolestaan "hirvittävän iloinen".Tiina Jutila / Yle

Heini Siltalan mielestä korvauskysymys on iso asia, koska läheisen kuolema voi horjuttaa omaisen taloutta monellakin tavalla.

Hänelle suurin apu on ollut veljensä tappajan kohtaamisesta jälkisovittelun kautta. Myös muihin kohtalotovereihin tutustuminen Huoma ry:n kautta on auttanut.

Nyt hänellä on elämässä muutakin kuin selviytymistä veljen kuoleman aiheuttamasta traumasta. Hän kertoo metallinetsinnästä ja lentokoneista, kahdesta hänelle tärkeästä harrastuksesta.

– Joskus huomaan, että on mennyt päiviä ilman, että olen muistellut asiaa ollenkaan.

Lisää aiheesta:

Silmästä silmään (Yle Areena)

Kun henkirikos koskettaa. Käsikirja henkirikoksen uhrien läheisten kohtaamiseen (Rikosuhripäivystys) (siirryt toiseen palveluun)