Naantalin puukkosurma: Epäilty jätettiin tuomitsematta rangaistukseen

Oikeus katsoi, että epäilty puolustautui äkillistä puukkohyökkäystä vastaan.

Naantali
Läheltä
Yle

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on jättänyt tuomitsematta rangaistukseen nelikymppisen miehen, jota epäiltiin kaverinsa taposta teräaseella Naantalissa tämän vuoden maaliskuussa.

Oikeuden mukaan epäilty syyllistyi hätävarjelun liiotteluna tehtyyn tappoon. Se perustelee ratkaisuaan sillä, ettei epäilty voinut kohtuudella toimia muulla tavalla puolustautuakseen puukkohyökkäykseltä. Epäillyn kimppuun käynyt mies kuoli sydämeen osuneeseen pistoon.

Vaikka epäilty jätettiin tuomitsematta rangaistukseen, joutuu hän maksamaan muun muassa 3 000 euron kärsimyskorvauksen vainajan leskelle.

Mies on ollut vangittuna maaliskuusta lähtien. Oikeuden päätöksellä hänet vapautettiin heti. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen eli siitä voi valittaa hovioikeuteen.