1. yle.fi
  2. Uutiset

Vuolenkosken kahvilassa kävi murtovarkaita – sivullinen soitti poliisit, mutta murtautujat ehtivät pakoon

Kahvila-ravintolaan murtauduttiin torstaina aamuyöllä.

murto
Yrittäjä Ville Pisto rakentaa omaa ravintolaansa Iitin Vuolenkoskelle.
Rantamesta avautui Vuolenkosken kioskirannassa tänä kesänä. Kuva on kahvila-ravintolan rakennustöistä helmikuulta.Jesse Mäntysalo / Yle

Iitin Vuolenkosken kioskirannassa sijaitseva, vastikään avattu kahvila-ravintola on joutunut murron kohteeksi.

Sivullinen henkilö huomasi murtautujat kahvilalla torstain vastaisena yönä ja hälytti paikalle poliisit. Murtautujat ehtivät kuitenkin paeta paikalta.

– Sieltä on anastettu omaisuutta, mutta teko on ilmeisesti jäänyt kesken, rikosylikonstaapeli Antti Kuusela Kaakkois-Suomen poliisista kertoo.

Kaakkois-Suomen poliisi on kiinnostunut murtoon liittyvistä silminnäkijähavainnoista ja muista tiedoista. Poliisille voi lähettää sähköpostia osoitteeseen rikostorjunta.kymenlaakso@poliisi.fi (siirryt toiseen palveluun) tai soittaa numeroon 050 447 9574.

Lue myös:

40 järvipelastajaa treenaa jatkuvasti Suomen uusimman venereitin ongelmia varten: "Kanava on ihmeellinen, vastaavaa ei ole muualla"

500 asukkaan pikkukylä sai unelmiensa jättipotin – vuosikausia suunniteltu kanava valmistuu ja vaikutukset näkyvät jo

Lue seuraavaksi