1. yle.fi
  2. Uutiset

Juhlijat täyttivät Helsingin yökerhot, kun rajoituksia taas lievennettiin: "Tuli uusi vanha normaali takaisin"

Poliisin mukaan alkuilta oli rauhallisempi, mutta aamuyöllä häiriökäyttäytymiset lisääntyivät.

yöelämä
Juhlijoita kesällä Ravintola Holidayn terassilla
Juhlijoita ravintola Holidayn terassilla Katajanokalla 18. heinäkuuta 2020.Reeta Niemonen / Yle

Helsingin keskusta täyttyi juhlijoista perjantaina, kun yökerhot saivat taas olla auki aamuneljään asti.

Rajoituksia lievennettiin jälleen maanantaina, mutta kansa lähti tosissaan bilettämään vasta perjantaina.

Koronarajoitusten vuoksi ravintolat saivat pitkään olla auki vain kello yhteen asti, mutta nyt ilonpitoa saa jatkaa neljään.

Anniskeluajat palautuivat alkoholilain mukaisiksi, mutta jokaiselle asiakkaalle on nyt löydyttävä oma istumapaikka.

Yökerho El Patronin ovelta tavoitettu järjestyksenvalvoja Toni toteaa illan olleen erittäin vilkas.

– On yli puolet kiireisempää asiakasmäärältään kuin vuosi sitten tähän aikaan. Ihmiset haluavat juhlia.

Tonin mukaan rajoituksia on ymmärretty hyvin, vaikka innokkaimpien toimintaan onkin pitänyt puuttua.

– Ihmiset ovat tajunneet pitää omat paikkansa. Joihinkin tilanteisiin on jouduttu puuttumaan. Ei sovi lähteä ihan niin paljon juhlimaan, vaikka haluaisi lähteä pöydästä pois.

Järjestyksenvalvojan silmään myös asiakaskunta on rajoitusten poistumisen jälkeen muuttunut.

– Nuoria on yli tuplasti enemmän. Ne haluaa vain juhlia. Niillä on oikeus juhlia enemmän kuin vanhemmilla, Toni kertoo.

Kriisi yhtenäisti alaa

Katajanokalla sijaitsevan Walliksen 3-vuotissynttäreitä juhlimassa ollut ketjujohtaja Timppa Nyyssönen sanoo, että alkukesä on sujunut odotuksia paremmin muun muassa lämpimien kelien takia.

– Tuli uusi vanha normaali takaisin. Ihmisillä on ollut selvästi ikävä baareihin.

Ravintoloitsijan mukaan ihmiset ovat lähteneet yöelämään hyvällä asenteella ja tietoisina.

– Positiivista on se, että porukka ei kapinoi, eikä tietentahtoen aiheuta hämminkiä. Ihmiset ovat olleet hyvin myötämielisiä.

Parinkymmenen vuoden kokemuksella toimivan Nyyssösen mukaan ravintola-ala muuttui, koska pandemia kohteli kaikkia samalla tavalla.

– Olemme tämän vuoden jälkeen yhtenäisempiä kuin koskaan. Enää ei samalla tavalla tunneta yhtiö- ja tittelirajoja. Alaa on puskettu eteenpäin niin korkealta johdosta kuin ruohonjuuritasoltakin.

Lämmin loppukesä olisi ravintoloille onnenpotku, joka voisi paikata hukattua kevättä.

– Pitää saada kotimaan matkailu nousuun. Koitamme tehdä kaikkemme, jotta jengillä olisi viihdykettä ja elämyksiä kesän aikana.

Takseja kesäyössä
Taksit odottivat innokkaina asiakkaita päävartion viereisellä pyörätiellä lauantai-aamuyöllä 18. heinäkuuta 2020.Reeta Niemonen / Yle

Kotimaassa rennompaa kuin Kreikassa

Milliklubin jonosta tavoitetut oululaiset Katja Raappana ja Joni Kokkonen kertovat syömisen ja juomisen kuuluvan olennaisesti Helsinki-visiitteihin.

– Kyllähän täällä ihmisiä on liikkeellä kuukauden takaiseen verrattuna. Tottakai ihmiset uskaltavat nyt lähteä, Kokkonen kertoo.

Raappana kertoo tulevansa pääkaupunkiin kerran vuodessa. Hänen mukaansa tunnelma oli perjantaina samanlainen kuin viime kesänä. Elokuulle suunniteltu Kreikan matka on peruttu, koska Suomessa voi juhlia paljon vapaammin.

– En halunnut lähteä, jos siellä täytyy pitää maskia, eikä voi olla vapaasti, Raappana sanoo.

Poliisi: "Melko varovainen startti"

Helsingin poliisin yleisjohtaja, komisario Teemu Lappalainen kertoo, että alkuilta oli huomattavasti odotettua rauhallisempi.

– On ollut kohtalaisen rauhallinen perjantaiyö siihen nähden, että ravintolat ovat kevään jälkeen ensimmäistä kertaa auki pitempään. Melko varovainen startti.

– Muutaman viime tunnin aikana on alkanut jo tuntua vähän enemmän kesäiseltä viikonlopulta erilaisine häiriökäyttäytymisineen. Kokonaisuutena on mennyt hyvin, Lappalainen totesi Yle Uutisille noin puoli viiden aikaan aamuyöstä.

Joko kävit yökerhossa tai aiotko mennä? Voit keskustella aiheesta 18.7. kello 23:een asti.

Lue seuraavaksi