1. yle.fi
  2. Uutiset

Jyväskylän kaupunginjohtaja luottaa yhä Suomiradan tulevaisuuteen

Suomiratana tunnettu Tampere–Helsinki-junaratahanke jäi viime viikolla rannalle, kun EU jakoi rahaa raiteille.

rautatieliikenne
Tampereen rautatieasema
Tampereen ratapiha. Suomirata nopeuttaisi Tampereen ja Helsingin välistä junayhteyttä arviolta puolla tunnilla ja parantaisi siten junayhteyttä myös Jyväskylästä pääkaupunkiseudulle.Peter Maguire / AOP

Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto luottaa yhä siihen, että nykyistä nopeampi Tampere–Helsinki-junarata saadaan rakennettua. Viime viikolla hanke koki kolauksen, kun EU-komissio jätti Suomiratana tunnetun ratahankkeen tällä haavaa ilman EU:n rahoitusta.

Koiviston mukaan EU:n osallistuminen olisi keventänyt kuntien kustannustaakka, mutta ei ole hankkeen kannalta ratkaisevaa.

– Tietysti parempi olisi ollut, että EU olisi jo tässä vaiheessa päättänyt rahoittaa radan suunnittelua, mutta ei tämä mikään hanketta kaatava päätös ollut, Koivisto sanoo.

Seuraavalla kierroksella parempi onni?

Suomirata parantaisi pääradan junayhteyttä muualta Suomesta Helsinkiin. Hankkeen suunnittelussa on mukana valtio ja parikymmentä kuntaa. Kustannusarvio on 150 miljoonaa euroa, josta Jyväskylän osuus on enimmillään noin 2 miljoonaa.

– EU-raha olisi keventänyt jonkin verran kuntien kustannuksia, mutta rahaa EU:lta voidaan hakea myös seuraavalla ohjelmakaudella, ja jos sitä silloin saadaan, ei suurta vahinkoa ole tapahtunut, Koivisto sanoo.

Suomiradan lisäksi vireillä on toinenkin suuren luokan ratahanke, tunnin junarata Helsingistä Turkuun. Tällä kertaa EU-komissio oli Turun-radalle suosiollinen ja myönsi hankkeelle 37,5 miljoonaa euroa. Koivisto ei ole katkera.

– Jos ajatellaan maan kokonaisetua, niin kyllähän Suomirata on huomattavan paljon tärkeämpi. Mutta käsittääkseni EU ei tässä vaiheessa asettanut näitä hankkeita vastakkain, vaan myönsi Turun-hankkeelle rahoituksen siksi, että ne suunnitelmat ovat huomattavan paljon pidemmällä.

Lue seuraavaksi