Konkurssien määrä väheni Pohjois-Pohjanmaalla – kevään synkät odotukset eivät käyneetkään toteen

Maaliskuussa vielä noin 30 prosenttia yrityksissä näki Oulun kauppakamarin kyselyssä konkurssiuhan todellisena.

yrittäjyys
Mies maksaa kolikoilla kahvilan kassalla.
Varsinkin kahviloiden ja ravintoloiden tulot romahtivat koronakriisin alkaessa. Koska henkilöstön lomauttaminen helpottui ja osa yrityksistä sai valtion tukea, kriisi ei ollutkaan niin syvä, kuin arvioitiin, sanotaan Oulun kauppakamarista. Kuvituskuva.Kimmo Hiltunen / Yle

Konkurssien määrä on vähentynyt Pohjois-Pohjanmaalla viime vuodesta. Tilastokeskuksen mukaan maakunnassa oli tammi–kesäkuussa 83 konkurssia, kun edellisenä vuonna samaan aikaan niitä oli 88.

Myös koko maassa konkursseja on ollut tämän vuoden alkupuoliskolla vähemmän verrattuna edellisvuoteen.

Oulun kauppakamarin kyselyssä maaliskuussa vielä noin 30 prosenttia vastaajista arvioi yrityksellään olevan riskin joutua konkurssiin. Arvioitua pienempi osa yrityksistä kuitenkin ajautui todelliseen kriisiin.

Oulun kauppakamarin toimitusjohtaja Jari Tuovinen arvioi, että tähän syynä on koronarajoitusten nopea purkaminen, valtion tuki ja kotimaan matkailun elpyminen sekä lomautusten helpottaminen koronarajoitusten aikana.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)