Video sammutustöistä: Stora Enson hakekasoilla jo kaksi tulipaloa kesän aikana – palomestari: "Saattavat syttyä itsekseen"

Kummankaan tulipalon syttymissyystä ei ole vielä tietoa.

Stora Enso
Jälkisammutustyöt Stora Enson Varkauden tehtailla
Jälkisammutustyöt Stora Enson Varkauden tehtailla

Sammutustyöt Stora Enson Varkauden tehdasalueella Pohjois-Savossa jatkuvat edelleen.

Tulipalo syttyi tehtaan hakkeen varastointialueella lauantaiaamuna ja on jo toinen alueella syttynyt tulipalo tämän kesän aikana.

Kummankaan palon syttymissyytä ei vielä tiedetä.

Pohjois-Savon pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Eerik Pudas kertoo, että parhaillaan käynnissäolevat jälkisammutustyöt kestävät vielä tiistaihin, jonka jälkeen myös uusimman palon syttymissyytä ryhdytään selvittämään.

Kesän alussa syttyneen tulipalon syytä selvitetään edelleen.

Pohjois-Savon pelastuslaitoksen palomestari Eerik Pudas.
Päivystävä palomestari Eerik Pudas Pohjois-Savon pelastuslaitokselta kertoo, että Varkauden tulipalosta ei ole ollut vaaraa ulkopuolisille.Antti Karhunen / Yle

Pudas kertoo, että usein vastaavat hakekasat saattavat syttyä jopa itsestään.

– Kasan sisällä alkaa käymisreaktio, joka tuottaa lämpöä ja kun käymisprosessi jatkuu pitkään, niin se saattaa syttyä, hän kuvailee.

On myös mahdollista, että alueella työskentelevien työkoneiden kitkasta peräisin oleva kipinä on sytyttänyt tulipalon.

Varastointialue on rajattu ja siellä on kameravalvonta, mutta tuhotöiden mahdollisuutta ei tässä vaiheessa voida sulkea pois.

Vesipisteiden määrää lisätty jo aiemmin

Stora Enson tehtaanjohtaja Jarkko Tehomaan mukaan varastointialueen turvallisuutta on aikaisemmin parannettu muun muassa lisäämällä vesipisteiden määrää.

– Myös kameravalvontaa ollaan kehittämässä, mutta tämä on vielä työn alla, Tehomaa kertoo.

Hän ei halua arvioida vielä tässä vaiheessa tänä kesänä syttyneiden tulipalojen syttymissyytä, mutta muistuttaa etteivät tulipalot hakekasoissa ole harvinaisia.

–Aina on mahdollista, että tämmöinen kasa syttyy palamaan.

Stora Enson Varkauden tehtaiden johtaja Jarkko Tehomaa
Stora Enson tehtaanjohtaja Jarkko Tehomaan mukaan alueen turvallisuutta tullaan parantamaan entisestään.Antti Karhunen / Yle

Tulipalopaikka on välivarastointialue erilaisille bio-ja kierrätyspolttoaineille, joita käytetään tehtaalla lämmön- ja sähköntuotantoon.

Kesäisin tehtaan tarve esimerkiksi lämmöntuotannolle on pienempi kuin talvisaikaan, joten kasat saattavat kesällä olla tavallista suurempia.

Pohjois-Savon pelastuslaitoksen Eerik Pudas sanoo, että yksi keino turvallisuuden parantamiseksi entisestään on juuri kasojen pitäminen pienempänä sekä vesipisteiden määrän lisääminen.

Lue lisää:

Hakekasan sammutus Stora Enson Varkauden tehtaan alueella jatkuu tiistaihin saakka