1. yle.fi
  2. Uutiset

Keski-Suomen työttömyysaste noususuunnassa

Keski-Suomessa oli kesäkuun lopussa noin 22 000 työtöntä työnhakijaa eli 7000 enemmän kuin vuotta aiemmin.

työttömyysaste
Henkilö menossa työvoimatoimistoon Helsingissä
Alle kymmenen prosentin työttömyysasteeseen ei kesäkuun lopussa päässyt yksikään Keski-Suomen kunta.Mikko Stig / Lehtikuva

Keski-Suomessa oli kesäkuun lopussa yhteensä 22 438 työtöntä työnhakijaa. Se on 7 287 enemmän kuin vuotta aikaisemmin ja 275 henkilöä enemmän kuin kuukautta aiemmin. Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön lukuihin.

Työttömien työnhakijoiden osuus maakunnan työvoimasta on 17,8 prosenttia.

Työttömien työhakijoiden määrä nousi edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta kaikissa kunnissa. Suhteellisesti eniten nousua oli Uuraisilla, jossa työttömien työnhakijoiden määrä miltei kaksinkertaistui.

Suhteellisesti eniten työttömiä työnhakijoita oli Saarijärvellä (22 %) ja vähiten Luhangassa (12 %). Alle kymmenen prosentin työttömyyteen ei päässyt yksikään kunta.

Ely-keskuksen mukaan näyttää siltä, että koronakriisin oloissa työnantajat ovat turvautuneet ensisijaisesti lomautuksiin irtisanomisten sijaan.

Lue seuraavaksi