Kaksi kokemusta samasta työttömyyskassasta – työtön siivooja ei saa rahaa mistään, lomautettu Subwayn myyjä sai rahan "yllättävän nopeasti"

Ansiosidonnaisten päivärahojen käsittelyaika on pidentynyt hakemusruuhkien takia. Yle kysyi kokemuksia ansiosidonnaisen hakemisesta.

Työttömyysturva
Ansiopäivärahakemuslomaketta täytetään.
Kuvituskuva. Työtön on voinut joutua odottamaan ansiosidonnaisen tukipäätöstä jopa lähes kaksi kuukautta. Tiina Jutila / Yle

Suurtalouskokkina ja siistijänä työskennellyt Jaana Surakka on odottanut ansiosidonnaisen päivärahan päätöstään nyt yli kaksi kuukautta.

Hän haki ensimmäisen kerran tukea toukokuun puolenvälin jälkeen työskenneltyään osa-aikaisesti palkkatuella. 16. kesäkuuta hän jäi kokonaan työttömäksi.

– On tämä stressaavaa, kun käyt PAMin sivuilla kaksi kolme kertaa päivässä katsomassa, että onko tapahtunut mitään eikä ole. Minulla ei ole tuloja, ja laskut odottavat tuossa. Eräpäivä on osasta mennyt.

Surakka on kuulunut PAMin työttömyyskassaan vuodesta 1989.

Surakka ei ole ainut päivärahojaan odottava, sillä Yle kertoi aikaisemmin työttömyyskassojen hakemusruuhkista. Osassa kassoista päätöstä joutuu odottamaan jopa lähes kaksi kuukautta.

Rahaa läheisiltä

Jaana Surakalle on seurannut päätöksen venymisestä taloudellista harmia. Hän kertoo joutuneensa lainaamaan rahaa läheisiltään, kun päätöstä ei ole tullut.

– En saa rahaa mistään ja hermot kiristyvät. Onneksi minulla on mies töissä. Maksan laskut sitten, kun päätökset tulevat. Ei auta.

Tänään Surakka sai tiedon, että tulorekisteritiedoissa on vielä selvitettävää. Surakka ei vielä tiedä, miten päätöksen käsittely etenee.

– Rupesin ottamaan selvää, pitääkö minun itse se hommata lisätietoja, vai hommaavatko kassan käsittelijät sen. Kuinka paljon tämä sitten viivästyttää hakemusten käsittelyä, en osaa sanoa.

Surakka kertoo lähettäneensä kassaan aikaisemmin palkkatodistukset yli puolelta vuodelta.

PAMin työttömyyskassasta sanottiin puolestaan aikaisemmin, että päätöksen viivästyminen johtuu siitä, että kassa joutuu pyytämään lisäselvityksiä hakijalta tai työnantajalta.

– Toivoisin työnantajilta ja palkanlaskijoilta, että tiedot menevät oikein tulorekisteriin. Kriisin aikana sinne on jonkun verran tullut virheellistä tietoa, kertoi Palvelualojen työttömyyskassan johtaja Ilkka Nissilä aiemmassa jutussa.

Jaana Surakka kertoo myös soittaneensa kassaan useita kertoja, mutta ei ole saanut aina ratkaisuja asialleen.

– Esimerkiksi tänään en päässyt ollenkaan jonosta puheluun, kun puhelu oli niin ruuhkautunut. Viesteihin ei ole kukaan vastannut. Vaikka kuinka on palkattu kassoihin lisää henkilökuntaa, ei se näköjään auta.

Surakka ihmettelee sitä, miksi puuttuvia tietoja ei voida pyytää kerralla. Nyt hän toivoo päätöksen saapuvan viimeistään ensi viikolla.

– Toivoisin, että ansiosidonnaisen hakemus käsiteltäisiin kerralla eikä sysättäisi tuonnemmaksi hamaan tulevaisuuteen, jos siinä on jotakin epäselvää. Siellä on varmaan moni muukin, joka ei ymmärrä laittaa tietoja vain oikein sinne.

Yle sai myös yhteydenottoja muilta, jotka jakoivat Surakan kokemuksen pitkistä käsittelyajoista työttömyyskassoissa. Hakijalle saattoi esimerkiksi olla epäselvää se, mitä tietoja TE-toimisto tai työttömyyskassa vielä tarvitsee tai voiko työttömänä opiskella ja saada päivärahaa.

Kokemuksia tuli myös niiltä, joilla ansiosidonnaisen päivärahan käsittely oli sujunut nopeasti.

29-vuotias Tomi Valkeejärvi: "Meni yllättävän kivuttomasti"

Kun Tomi Valkeejärven työpaikalla Subwayssa kysyttiin maaliskuun puolessavälissä, olisiko joku vapaaehtoinen lomautetuksi, Valkeejärvi vastasi heti kyllä. Meni pari viikkoa, ja Valkeejärvi pääsi lomautetuksi 25. maaliskuuta.

– Olin huomannut jo ennen maaliskuun alkupuolta, että asiakasmäärät tippuivat ravintolassa. Tein töitä aika lailla koko ajan. Halusin lähteä lomalle mieluummin. Siksi sanoin pomolle, että todellakin haluan lähteä. Ei ollut vaikea päätös.

Lomautettuna 29-vuotias Valkeejärvi oli varautunut siihen, että työttömyyskassan päätöksessä saattaisi mennä pitkään, kun hän luki palvelualan lomautuksista ja työttömäksi jääneistä. Siksi hän yllättyikin, kun päätös tulikin nopeasti kassasta.

– Kuulun PAMiin ja sieltä tuli viestillä ohjeita heti lomautetuksi jäätyäni, että miten minun pitää hakea päivärahaa. Ihmettelin, miten he tiesivät, että olen lomautettuna.

Valkeejärvi kirjautui PAMin sivuille ja siellä luki, että kassa oli jo saanut TE-toimistolta tiedon lomautuksesta. Valkeejärvi laittoi kassaan hakemuksen 8. huhtikuuta. Päätös ansiosidonnaisesta päivärahasta tuli vapun tienoilla.

– Sain viimeisen palkan ja minulla oli säästöjä, joten ei ollut mitään ongelmaa odotella päätöstä hetki. Se meni yllättävän kivuttomasti ja sain päätöksen nopeasti. Vieläkin ihmettelen sitä.

Valkeejärvi otti lomautuksen enemmänkin lomailun kannalta. Hänellä oli aikaa esimerkiksi siivota kunnolla kotonaan, mitä hän ei muuten olisi ehtinyt tekemään. Hän palasi töihin pikaruokaravintolaan 8. kesäkuuta.

– Kun rajoituksia ruvettiin kaventamaan kesäkuun alussa, soitin työnantajalleni ja kysyin mielipidettä töihinpaluusta. Ei mennyt kuin viikko ja ilmoitettiin, että kyllä se onnistuu.

Valkeejärven työhön kuuluu asiakaspalvelua, ruoanlaittoa sekä siivousta. Hän on työskennellyt yrityksessä marraskuusta 2018.

– Kevät meni kohdallani yllättävän sujuvasti. Töissä on kiva olla taas takaisin, koska työ on niin monipuolista.

Lue myös:

Ansiosidonnaisten päivärahojen hakemusruuhka räjähti käsiin – 5 työttömyyskassaa kertoo, kuinka pahassa liemessä ne ovat