Tutkimus vahvistaa: jääkarhut ovat vaarassa kadota miltei kokonaan vuosisadan loppuun mennessä

Jos ilmaston lämpenemisen aiheuttama merijään sulaminen ei hellitä, jääkarhujen ravinnonsaanti vaikeutuu merkittävästi.

jääkarhu
jääkarhut syövät saaliiksi saamaansa hyljettä
Jään sulaminen vaikeuttaa jääkarhujen saalistamista. Kuvassa jääkarhuemo poikasineen syömässä hyljettä Norjan Huippuvuorilla.blickwinkel / AOP

Jos jää katoaa, katoavat todennäköisesti myös jääkarhut.

Jääkarhut saalistavat pääasialliseksi ravinnokseen jäällä kölliviä hylkeitä. Arktisen merijään sulaminen muuttaa merkittävästi jääkarhujen elinoloja.

Nature Climate Change -tiedelehdessä (siirryt toiseen palveluun) julkaistu tutkimus osoittaa, että vuosisadan loppuun mennessä lähes kaikki jääkarhut ovat vaarassa kadota, jos lämpenevä ilmasto jatkaa merijään sulattamista nykyisellä tahdilla.

Jääkarhuja on maailmassa 19 osapopulaatiota ja ne kaikki elävät pohjoisella pallonpuoliskolla. Tutkimuksen mukaan niistä vain pohjoisimpana elävät selviävät ennustetusta jään sulamisesta. Eteläisimpänä elävät jääkarhut ovat vaarassa, vaikka jään sulaminen hidastuisi.

Tutkijat selvittivät jäättömien päivien määrää tulevaisuudessa tämänhetkisten ilmastomallien perusteella. He vertasivat lukua mallinnoksiin jääkarhujen kyvystä selviytyä ilman ravintoa. Tulos: jäätön kausi on niin pitkä, että jääkarhut nääntyvät.

– Poikasten eloonjäänti on vaarassa ensin. Emoilla ei ole kehossaan riittävästi rasvaa, jotta ne voisivat tuottaa poikasille maitoa ja pitää ne elossa koko jäättömän kauden, kertoi tutkimusryhmän jäsen Steven Amstrup BBC:lle (siirryt toiseen palveluun).

Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) mukaan jääkarhuja on tällä hetkellä 22 000–31 000.

Lue myös:

Sukupuutto vei okakrotin – eviensä avulla pohjassa taapertanut laji on ensimmäinen merikala, joka on julistettu hävinneeksi meidän aikanamme

Tutkimus: Talouskasvu syö luonnon monimuotoisuutta Suomessa – Nyt biodiversiteetin köyhtyminen voidaan pysäyttää

Lähteet: BBC, New York Times