Valtatie 7 suljetaan osittain päällystystöiden vuoksi – liikenne ohjataan kiertotielle

Valtatie 7 päällystetään uudelleen Kotkan Leikarin ja Haminan Summan väliltä ensi viikolla.

tieverkot
Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta
Kuvituskuva. Yle

Valtatie 7 suljetaan osittain päällystystöiden vuoksi ensi viikolla.

Valtatie päällystetään uudelleen Kotkan Leikarin ja Haminan Summan väliltä. Tieosuus suljetaan liikenteeltä suunta kerrallaan.

Työt alkavat Kotkan päästä maanantaina 27.7. kello 12.00, jolloin tieosuus suljetaan idän suuntaan tiistaihin 28.7. kello 18.00 asti.

Lännen suunta on suljettuna maanantaista 27.7. kello 17.00 tiistaihin 28.7. klo 06.00 saakka, ja uudelleen tiistaista 28.7. kello 18.00 keskiviikkoon 29.7. klo 20.00 asti.

Kokonaisuudessaan päällystystyön arvioidaan kestävän neljä vuorokautta. Töiden aikana liikenne ohjataan kiertotielle Helsingintien eli maantien 170 kautta.

Ennen päällystystöitä valtatiellä tehdään valmistelevia töitä, kuten vanhan päällysteen jyrsintää. Näiden töiden aikana tiellä on jatkuvasti vähintään yksi kaista suuntaansa käytössä.

Päällystystyöt eivät aiheuta muutoksia jalankulun ja pyöräilyn reitteihin.

Sulkemisella haetaan sujuvuutta

Tavallisesti teitä päällystetään kaista kerrallaan, jolloin liikenne kulkee töiden aikana yhtä kaistaa pitkin.

Tieosuuksien sulkemisen myötä moottoritien molemmat ajokaistat voidaan päällystää samalla kertaa, jolloin töiden kokonaiskesto lyhenee, ja niiden vaikutus liikenteeseen on lyhytaikaisempi. Valtatien 7 päällystäminen tehdään yhtäjaksoisesti vuorotyönä.

Järjestelyllä pyritään mahdollisimman hyvään työn laatuun, minimaaliseen tienkäyttäjän kokemaan haittaan ja turvalliseen toteutukseen, kun työmaan ulkopuolista liikennettä ei lasketa työalueelle.