Metsähallitus ennallistaa soita aiempaa enemmän – Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa hehtaarimäärä kaksinkertaistuu tälle vuodelle

Valtio haluaa kannustaa nyt luonnon monimuotoisuuden lisäämiseen maillaan, ja rahoitusta tulee lisää vuoteen 2024 asti.

Ennallistaminen (luonnonsuojelu)
Ojitetun suon oja
Tutkimusten mukaan nimenomaan puuttomien soiden ennallistaminen voi kannattaa pitkällä tähtäimellä. Jos metsää on jo ehtinyt kasvaa ohutturpeiselle suolle, saattaa hiilijalanjälki päinvastoin lisääntyä, jos suo ennallistetaan. Kuvituskuva.Eijaleena Martikainen / Yle

Metsähallitus ennallistaa tänä vuonna kaksinkertaisen määrän suota entiseen verrattuna Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Yhteenlaskettu määrä on noin 1 100 hehtaaria.

Tulevina vuosina ennallistettavien soiden hehtaarimäärä kasvaa kahden maakunnan alueella edelleen, sillä valtion rahoitusta tähän lisätään koko maassa. Tarkoituksena on muun muassa lisätä luonnon monimuotoisuutta ja pienentää soiden hiilijalanjälkeä.

Esimerkiksi Lapissa Metsähallitus palauttaa luonnontilaiseksi nelinkertaisen alan suojelualueiden soita aiempiin vuosiin verrattuna.

Metsähallituksen sisällä vastuut on jaettu pääosin kahdelle yksikölle. Pohjois-Pohjanmaa–Kainuu-alueella Luontopalvelut vastaa tänä vuonna noin 700 suojellun suohehtaarin ennallistamisesta. Kohteet ovat enimmäkseen Pohjois-Pohjanmaalta.

– Pääpaino on Pohjois-Pohjanmaalla, täällä on merkittävästi suojelualueita, joissa on ojituksia. Mitä idemmäksi mennään, on selkeästi vähemmän ennallistamispinta-alaa. Toki sielläkin on kohteita jonkin verran, Luontopalveluiden suojelubiologi Markku Lehtelä sanoo.

Lehtelän mukaan valtion rahoitusta saadaan neljän vuoden ajan, ja tarkoituksena on ennallistaa 500–1 000 hehtaaria näinä vuosina. Osa rahoituksesta tulee EU:lta. Aiemmin Luontopalvelut ennallisti 300–400 hehtaaria suota kahdessa maakunnassa vuosittain.

Toinen soita ennallistava Metsähallituksen yksikkö on Metsätalous Oy. Tänä vuonna luonnontilaan aiotaan palauttaa arviolta 410 hehtaaria suota. Vielä viime vuonna kunnostettava ala oli 221 hehtaaria.

– Pääosin kohteita on toteutettu Kuhmon, Puolangan, Suomussalmen sekä Pudasjärven ja Taivalkosken alueilla. Nyt on tarkoitus suunnitella ja toteuttaa kohteita jokaiseen Pohjois-Pohjanmaa–Kainuu-metsätiimin alueeseen, sanoo luonnonhoidon asiantuntija Antti Karppinen.

Karppinen mainitsee uusia alueita olevan ainakin Iissä ja Suomussalmella.

Koko maassa valtion rahoitus Metsätalous Oy:lle soiden ennallistamiseen kasvaa vuosittain puoli miljoona euroa. Rahoitusta lisätään aina vuoteen 2024 saakka.

Lisää aiheesta:

Suomessa luotiin valtava ongelma, jonka korjaamiseen menee vuosisatoja: soista tehtiin metsää vuosia, koska sen ilmastovaikutuksia ei tajuttu

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)