1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ranua

Ranualla hilla on miljoonabisnes

Kunnan arvion mukaan tänä vuonna hillakauppaa käydään Ranualla parilla miljoonalla eurolla.

Ranua
Hilloja ämpärissä ja suolla Pudasjärvellä.
Hyvä hillavuosi on innostanut soille myös sellaisia ihmisiä, jotka käyvät marjassa vain harvoin.Jari Peltoperä / Yle

Ranuan kunnan arvio perustuu hyvään hillavuoteen 2018, jolloin hillakaupasta jäi ranualaisille poimijoille jopa 2,4 miljoonaa euroa.

Hillan pääsato alkaa olla käsillä. Ranuan kunnassa uskotaan, että tänä vuonna hilla paikkaa tuntuvasti koronakevään tuomia tulonmenetyksiä niin yrityksille kuin yksittäisille kuntalaisille.

Lue seuraavaksi